Vaunuseikkailuja

Aina kun poistutaan kotoa, alkaa seikkailu. Yleensä vielä aika kovaääninen. Koko talo tietää, että pikkuinen on lähdössä ulos. Ja samoin tiedetään, kun ollaan tulossa takaisin kotiin.

Vaunuissa on jokin juttu ja niissä ei viihdytä lainkaan. Huuto alkaa heti, kun pistetään makaamaan vaunuihin. Ja se päättyy, kun nukahdetaan. Valveilla huuto jatkuu ja jatkuu. Pisin yhtäjaksoinen huuto vaunuissa on kestänyt 45 minuuttia. Oltiin ulkoilemassa ja puolessa välissä matkaa pikkuinen heräsi ja kotimatka kesti sen 45 minuuttia. Silloin päätin, että ulos mennään vain kun on ehdottoman pakko.

No sellainen pakkotilanne oli tiistaina, kun piti poistua asuntonäytön tieltä. Ulkona oli niin  paljon pakkasta, joten päätin, että mennään autolla Selloon ja pyöritään siellä reilu puoli tuntia. Tyttö turvakaukaloon ja kaukalo kiinni rattaisiin ja ei kun autolle. Ja ei pihadustakaan! Autossa tuli pari protestiääntä, mutta nekin loppui heti, kun auto lähti liikkeelle. Ja kaupassa ei pienintäkään ääntä. Silmät oli kuin lautaset, kun ympärillä oli niin paljon kaikkea. Uskallettiin käydä jopa kirjastossa! Ruokakaupassa väsymys sitten iski ja koko kotimatka nukutiin nätisti. Kun nenä joutui ulkoilman kanssa tekemisiin, siitä tuli heti punainen ja suu meni tiukasti suppuun. Ja sieltä tuli kuplia :)

Tämän seikkailun johdosta olen tullut siihen lopputulokseen, että vaunut eivät ole mieluisa paikka, kun sieltä ei näe mitään. Jospa meidänkin reviiri kasvaisi ulko-ovea pidemmälle tytön kasvaessa ja kun päästään siirtymään rattaisiin. Sitä odotellessa! Mutta tätä lopputulosta ei kuitenkaan tue se tosiasia, että päiväunet ja yöunet nukutaan vaunuissa ilman suuria kitinöitä. Eli onko syy sittenkin vaunuissa oleva makuupussi? Tiedä häntä, mutta kevättä odotellaan jo kovasti!

Talvisen ilman innoittamana tein vaunuihin kädenlämmittimen. Ehkä me kuitenkin uskalletaan vielä vaunuissakin ulos, kun kevääseen näyttää olevan aika pitkä matka.