sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäisenä tehtiin ensimmäinen pidempi automatka lasten kanssa. Tyttö on jo kokenut automatkustaja, mutta pojan viihtymisestä ei ollut vielä mitään tietoa. Mahat täyteen ruokaa ja startti päiväuniaikaan, niin päästiin pitkälle ennen kuin tyttö heräsi ja melkein perille ennen kuin poika heräsi. Menomatka sujui siis hyvin.

Mamman luona tyttönen tutki ja kuljetteli tavaroita. Saunaan pingottiin vauhdilla heti kun vaatteet vain saatiin pois päältä. Ilmat olivat aurinkoiset ja ulkoilu merenjäällä kelkan tai pulkan kyydissä takasi naurut, hyvän ruokahalun ja makoisat unet.

Ja olipa keittiössä myös hetken hiljaista. Kun asiaa lähdettiin tutkimaan, tyttönen oli omatoimisesti kuorinut kolme banaania ja maisteli niitä. Tavarat pitäisi laittaa yllättävän kauas reunasta. Muutama lusikallinen mämmiä ja pashaa maistui. Päiväkodissa oli kuulemma syönyt kolme lautasellista pashaa :).

Pojan ensimmäinen retki Reposaareen sujui hyvin. Uni maittoi, samoin ruoka ja sitten kun oli hyvä olla jaksoi myös hyvin seurustella. Vielä kun mahtuu, saa nukkua samoissa vaunuissa kuin äiti.

Käytiin Porin torilla ostoksilla. Rattaita ei ollut mukana, joten tyttönen pääsi kävelemään. Mutta annapas olla kun keksi hauskan leikin! Mikäs sen mukavapaa kuin pyllähdellä istumaan maahan ja siitä kellahtaa selällee nauramaan. Paluumatkalla meillä olikin sitten jo sateenvarjorattaat.

Blogin nimi alkaa olla aika vanhentunut. Enää meillä ei kuulu kuiskauksia olohuoneesta. Hetkestä riippuen sieltä kuuluu erilaisia ja eri voimakkuuksilla olevia ääniä. Mutta jääköön päivittämättä. Seuraavaksi yritän muistaa kertoa tyttösen päiväkotikokemuksia.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ristiäiset

Lauantaina vietettiin pikkupojan ristiäisiä. Sitä ennen piti tehdä valmistelu jos toinenkin. Onneksi siskosta oli apua ja kummitäti teki herkkukakun. Oli kiva leipoa ja väkrätä pitästä aikaa. Kokeileva keittiö teki muutaman uuden aluevaltauksen, ihan hyvällä menestyksellä. Ristiäisten menu näytti tältä:
Salamanäpin mangoleivokset syntyivät, kun tyttönen silmänräpäyksessä kävi käsiksi pöydällä oleviin leivoksiin ja teki niihin sormella reikiä. Tietenkin sitä ennen oli tehty koristelut, joten reiät täytettiin lisäsokerikuorutteella ja rakeilla. Tunti jos toinenkin tuli keittiössä vietettyä, mutta hyvin tarjoilut tekivät kauppansa. Sunnuntaina aamulla saatiin syödä vielä kakkua aamupalalla ja muutama piirakanpala välipalaksi.
Kastemekkoon ehdin laittaa vain nauhat. Nimestä tuli niin pitkä, että sen kirjailuun pitää varata aikaa ja kunnon valaistus. Piti googlettaa, jotta ostaan taas tehdä oikeanlaisia pistoksia. Ja hetken tuli mutistua, että onpa pitkä nimi valittu kirjailtavaksi. Mutta selvittiin sitä tytönkin nimestä, joten eiköhän pojankin nimestä selvitä. Ja nyt ei ole vielä teidossa seuraavia ristiäisiä, joten ei ole kiirettä kirjailuilla.
Juhlakalu otti rauhallisesti ja nukkui melkein koko toimituksen ajan. Ei hermostunut edes silloin, kun pappi kippasi kunnon kourallisen vettä päälle. Kummin puvun takki sai oman osansa, mutta poika otti rauhallisesti. Valokuvausten jälkeen poika nukkui turvakaukalossa koko kahvituksen ajan. Ennen kotiin lähtöä ilmoitteli nälästään, mutta sitten taas nukuttiin pitkä pätkä. Isosisko oli söpö juhlamekossaan ja muutaman kakkulusikallisen jälkeen kävi tutustumassa muihin vieraisiin. Toimituksen ajan hän oli sylissäni ja onneksi kukaan muu ei tainut kuulla, miten hän koru-sanan opettelun rinnalla hoki sanaa tissi. Ja ei häntä turhaan salamanäpiksi kutsuta, uudet silmälasini meinasivat muuttua linssittömiksi.
Nyt meillä on sitten isosisko Hilda ja pikkuveli Matti. Kummatkin tyytyväisinä yöunilla ja vanhemmilla tunti tai pari omaa aikaa.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sauna ja muita juttuja

Käytiin koko porukalla viime viikolla saunassa. Tyttönen on jo kokenut saunoja ja viihtyy hirmu hyvin punkassaan, mutta pojalle kokemus oli ensimmäinen. Ja otti tosi rennosti. Köllötteli sylissä, kun siskon kanssa ei oikein samaan punkkaan voi laittaa, mutta mikäs siinä, kun sai kuitenkin vähän vettä päällensä. Ei ollut tyttönen yhtä rauhallinen ensimmäisellä saunakerralla. Samoin suihkussa käyminen ei aiheuta mitään ihmettelyjä. Helppo kaveri siinä mielessä.

Tyttösen sänky on ollut nyt ilman laitaa jonkin aikaa. Sen verran kuitenkin laitettiin reunaa lisää, että ei tarvitse enää pitää yöllä pinnoista kiinni. Ilman pikkureunaa sieltä tiputtiin useammankin kerran alas ja tyttö oli kyllä aamuisin niin väsynyt, että yöunet olivat selkeästi huonto. Nyt nukkuu kuin tukki jälleen ja aamulla tuli ensimmäistä kertaa itse herättyään meidän makuuhuoneeseen. Kunhan vain muistaa avata oven ennen kuin menee itse nukkumaan. Tosin ovien availu käy meillä myöhemminkin, kun heräilemme pojan kanssa 3-6 kertaa yöllä syömään.

Käytiin lauantaina kahvilassa, kun oli sen verran pakkasta, ettei kävelylenkistä olisi tullut mitään, mutta auringonpaiste sai ajettua meidätkin autolla sitten liikenteeseen. Kahvilassa oli hauska huomata, miten ihmisten ilmeistä oikein näki, että voi ei, lapsia! Mutta meidän lapset käyttäytyivät kuin mallikelpoiset konsanaan. Tyttö söi lättyjä ja poika nukkui. Enemmän ääntä lähti niistä muista kuin meistä.

Hampaita on taas tulossa. Huomasin tänään, että ylös on tulossa kulmahampaat ja taakse isot poskihampaat. Ei siis ihme, että sormi on suussa, kun ikeniä kutittaa. Alahampaat eivät taida enää aiheuttaa harmia, vaikka kulmahampaat eivät vielä kokonaan näykään. Hampaiden pesu ei ainakaan ole muuttunut yhtään helpommaksi.

Huomenna mennään tutustumaan tyttösen päiväkotiin. Tarkoitus olisi, että aloitetaan rauhallisesti parilla tunnilla parina päivänä viikossa ja sitten vähitellen kasvatetaan tuntimäärää. Kuitenkin niin, että muutama päivä viikossa ja muuten kotona. Loppuvuodesta sitten kummatkin samaan paikaan ja tämä äiti pääsee takaisin töihin. Ehkä eniten odottaa sitä, että saa tehtyä jonkin asian kerralla loppuun ja uskaltaa aloittaa jonkun toisenkin jutun.

Pojan nimiasia ei ole edennyt sitten viimekirjoituksen jälkeen yhtään pidemmälle. Sukunimi on tiedossa, etunimiä mutustellaan. Vielä on jonkin verran aikaa. Eipä kai kukaan ole nimettömäksi kuitenkaan jäänyt. Kunhan vielä mahtuu kastemekkoon, kokoa on tullut kuukaudessa 8cm ja painokin oli jo 5570kg. Huh.