Fiilistelyä

Tänään huomasin, että töihin paluusta on kulunut yli puoli vuotta. Jokaiseen päivään on riittänyt kiirettä, muistettavia asioita ja hulinaa, mutta miten voikaan olla näin hyvä! Mahtavaa käydä töissä, mahtava päiväkoti ja mikä hulina, kun tullaan arkisin kotiin! Parhaita ratkaisuja ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Ei silti, etteikö kevät olisi ollut rankka, töitä on paljon, tekijöitä vähän ja aikataulut kireät. On ollut päiviä ja hetkiä, jolloin kiire ja stressi tulevat kotiin ja näkyvät omassa käytöksessä, mutta niinhän se on kaikilla. Töitä ei tarvitse miettiä arkisin klo 16-20, kun siihen ei ole aikaa. Ja jos yrittääkin, niin pikkumies tulee jostain ja haluaa heti syliin. Sillä on kyllä tutka kohdallaan.

Ja kuinka ihanaa onkaan tuo kesäisin ylimääräisenä olohuoneena toimiva terassi, jossa lapset viihtyvät, leikkivät ja lauleskelevat. Itselle jää aikaa arkiaskareisiin ja lapset piipahtelevat välillä sisällä ja menevät nopeasti takaisin parvekkeelle. Sinne kertyy leluja ja sekamelskaa, mutta onneksi kiinnostus tavaroiden keräämiseenkin on kasvanut.

Tässä vielä kuva keittiöapulaisista, jotka antaumuksella ovat aina auttelemassa. Kohta kuullaan, miten päiväkodin kevätretki on sujunut. Reput selässä lähtivät aamulla, juoksivat kilpaa hissin nappuaa painamaan, virnuilivat peilin ääressä ja kujeilivat toisilleen rattaissa koko matkan päiväkotiin. Ei siinä voi bussikuskikaan olla hymyilemättä, kun nämä kaksi ojentavat kätensä, jotta bussi osaa pysähtyä pysäkille.

Touhukaksikko

Touhukaksikko-sana kertoo paljon päivittäisestä arjesta. Kun ja jos hetkeksi oikaiset sohvalle, vastaan saattaa hyvinkin kävellä kaksi hiusvahalla naamansa rasvannut lasta. Kaikkea ne keskii, yhdessä ja yksin. Kuhmuilta ja kolhuilta ei vältytä. Pojalla ainakin on kova halu kiivetä aina kaikkialle. Otsassa onkin perusvärityksenä yksi mustelma, tällä hetkellä myös poskessa, kun oli kaatunut päiväkodin pihalla.

Kun jossain vaiheessa voivottelin, etten saa vaatteita kierrätettyä, niin ulkovaatteet sentään kiertävät lapselta toiselle. Ja tyttönen oli niin ihastunut turkoosiin fleeceensä ja harmaaseen ulkotakkiin, joten nyt molemmilla on sitten samanlaiset ulkovaatteet. Pipo ja hanskat erottavat nopealla silmäyksellä toisistaan, etenkin jos ovat hiekkalaatikolla keskittyneet touhuihinsa. Ulkoilukin helpottui heti, kun saa olla ilman hanskoja - lapio pysyy pienemmänkin hyppysissä paremmin. Harmittava takatalvihan se kuitenkin iski ja nyt saa taas ottaa kunnolla vaatetta mukaan päiväkotiin. Tänään pakattiin jo villasukatkin päiväkotikasseihin takaisin.

Outo ääni - jäätelöauto.

Tyttönen on ottanut kasvupyrähdyksen. Ei ollut pitkä aika siitä, kun pituusero oli vain puolipäätä näiden kahden välillä, nyt se on selvästi kasvanut. Housuista sen huomaa, ne käyvät lyhyiksi lahkeista. Mutta poika osaa kyllä pitää puolensa, ei jää kakkoseksi, jos tulee joku kina. Suihkussa tyttönen yrittää ystävällisesti pyytää tilaa juoksevan veden alle, mutta poika seisoo tukevasti suihkun alla eikä anna siskolleen tilaa. Heti pitää päästä syliin, jos äiti ja isi yrittävät jotain supatella sohvalla tai halivat jossain. Tämä veikka osaa kyllä tulla väliin, jos joku muu ottaa huomion itselleen - pilke silmäkulmassa useimmiten kuitenkin.

Ja kun vaatetta ja kenkää on, niin haaveilin eteiseen lapsille omaa naulakkoa. Piirsinkin sellaisen jo valmiiksi ja esitin omalle isälleni, että onnistuisiko tällaisen rakentaminen itse. Kunnes sitten löytyikin oman lapsuuteni naulakko varastosta (mikä nyt ei olisi pitänyt ihmetyttää lainkaan) ja siihen vain uusi maali pintaan ja näin meillä on lapsille oma naulakko. Kyllä oli iloisia kasvoja, kun naulakko tuotiin paikoilleen ja rattaat siirtyivät lastenvaunuvarastoon. Ja onhan se oiva kiipeilyteline, mutta ennen kaikkea, eteinen on nyt avara ja suht siisti. Nyt meillä on jotain itse käsin kunnostettua tässäkin kodissa. Oikeastaan mitään muuta ei ollakaan täällä tehty, kunnostettu tai korjailtu, kaikki oli niin valmista ja uutta. Nyt haaveilen makuuhuoneeseen tapettia takaseinälle ja olenkin muutaman ihanan mallin jo löytänyt. Hintalappuja en ole vielä tutkinut enkä kysynyt mielipidettä toiselta makuuhuoneen seinän tuijottelijalta, joten tässä ollaan vielä haaveiluasteella. Jospa sitä kesällä sitten. Ja ehkä samanlaiset yöpöydät, ehkä.

Päiväkodin vappunaamiaiset

Päiväkodista saimme pääsiäisenä lukuisia ihania pääsiäiskoristeita kotiin. Vappuna oli naamiaiset, ja kuinka ihanaa olikaan, että lapset olivat terveitä ja pääsivät osallistumaan naamiaisiin ja vappunyyttäreihin. Ja kun olen kerran päässyt päiväkodin muistutuslistalle, niin mekin muistimme nyyttärit ja käytiin kolmistaan pohtimassa ja ostamssa tarjoiluja. Päädyimme prinsessa-kekseihin ja popcorneihin. Tyttönen oli myös valmiiksi pohtinut, minkälaisen vappupallon haluaa. Haluan luoda jotain perinteitä, niin kävimme nyt toisen kerran ostamassa vappupallot Esplanadin puistosta. Tyttöselle toivomuksesta muumipallo ja pojalle olisi pitänyt ostaa pallo, jossa on silmät (tämä nähtiin ennen vappua ruokakaupassa ja tarkoitettiin Itse Ilkimyksen apuria). Päädyimme kuitenkin autoilmapalloon. Ja vielä kun tyttösen 2-vuotissynttäreiden kunniaksi ostettu numeroilmapallo on vielä ilmassa, niin täällä on ollut varsinaisia ilmapalloleikkejä. Hauska seurata, miten pienestä nämä ilahtuvat. Saippuakuplista, ilmapalloista, paahtoleivästä... Vappusima ei valitettavasti onnistunut, tippaleivät maistuivat, munkit eivät ja ylioppilaitakin syötiin vappupäivän aamupalalla, siinä toinen vappuperinteemme.

Istutimme tyttösen kanssa kesäkukatkin vapun jälkeen terassille. Ja sitten heti sen jälkeen satoi lunta ja tuli kylmä. Kyllä ne siellä vielä sinnittelevät, katsotaan miten käy. Siemenperunat ovat tallessa auton takakontissa ja sipulit taisivat jäädä terassille säilöön. Basilika yriteistä on varma itäjä, rosmariini ja oregaano elelevät vielä hiljaiseloa. Kunhan tuosta lämpenee, niin sitten ostetaan vielä amppelimansikka ja tomatteja terassille. Ehdittiin siellä ennen tätä takatalvea nauttimaan myös lämpöisistä illoista, joten toivoa on.

Tässä on tyttösen univarpaat vanhempien sängyssä. Mukana oma peitto, tyyny ja unilelu. Seuraavassa kuvassa poika viihdyttää itseään samalla tutkimuksella, millä tyttönenkin samassa iässä - varpaidenvälin puhdistus.

Sitten olikin niin hauska episodi, että se olisi pitänyt saada videolle! Lähdimme ystäväperheen kanssa laivalle ja ennen sitä treffasimme ravintolassa. Isi tilasi itselleen tuon isomman annoksen ja poika sai yhden suklaajäätelöpallon. Ja voi että miten suu mutristui, kun hän tajusi, ettei se olekaan hänen jälkiruokansa! Omaa ei voinut maistaa, ei millään. Vasta sitten kun varmuudella näki, että lusikan sisältö oli tuosta isommasta annoksesta, sen suostui ottamaan suuhun. Ja sitten kävi ilmi, ettei poika edes tykännyt jäätelöstä :). Mutta se pettynyt ilme oli aivan ihana! Vaikka eihän toisen pettymykselle saa nauraa, mutta se oli niin aitoa loukkaantumista, etten ole sellaista ennen nähnytkään. Pojalla on kyllä suuri annoskateus. Onneksi hymy kuitenkin palasi huulille, kun sai isin aurinkolasit käyttöön.