Käytiin päivä Tukholmassa risteilyllä. Hieman päässä vielä keinuttaa, kun istuu paikoillaan, mutta pikkuinen viihtyi ja nukkui hyvin. Paljon oli taas ihmeteltävää ja katseltavaa, että taisi loppumatkasta pää olla jo aika täynnä valoja ja ihmisiä. Tyttösen mielestä parasta oli varmaan aulan katto, joka oli kokonaan peiliä, keinuva laiva sekä joka pään liikautuksella avautuva uusi ja ihmeellinen näkymä.
Matkaan kun lähdetään, niin pitää olla aika paljon kaikkea mukana. Onnistuneen matkan elementtejä ovat riittävä määrä Tuttelia, oma peitto, vaippoja, Tuttelia ja vaihtovaatteet. Kana Kananen viihdytti silloin, kun ei vielä väsyttänyt ja rattaisiin kiinnitettävä turvakaukalo takasi hyvät näkymät, kun siinä malttoi istua. Ja mukaan kannattaa aina ottaa pari tätiä, jotka haluavat pitää pikkuista tyttöä sylissä ja antaa vähän vaihtelua vanhempien jo tutuksi tulleelle sylille. Ja serkkujen iloiset ilmeet on myös mukavaa katseltavaa. Mutta ehkä kaikista paras (minun mielestäni) mukaan otettu juttu oli rintareppu! Siinä viihtyi koko kävelymatkan satamasta NK-tavaratalolle (eli nukkui koko matkan) ja paluumatkallakin siinä otettiin torkut, kun vaunuissa ei enää viihdytty. Sen innoittama ostinkin rintareppuun sopivan fleece-suojuksen, kun sellaisiakin NK:lla myytiin, niin ei tarvitse enää yrittää mahduttaa tyttöä oman takin sisään. Ja matkaan tarttui myös lelukaari sitteriin. Varsin onnistunut päivä Tukholmassa, vaikka tapani mukaan hermoilin sitä jo viikkoja etukäteen :) Ei kuitenkaan nähty kuningasta, vaikka kuinka yritettiin pälyillä linnan portista sisään.
Pikkuiset lapset viihdytti kanssamatkustajia iloisuudellaan. Ja olihan ne niin suloisia ja innoissaan. Mutta tuli niitäkin hetkiä, kun ei enää olisi jaksettu. Silloin kyllä löytyy neuvojia joka nurkan takaa. Ja pääajatus aina on, että meillä on matkassa vauva, jolle ei anneta ruokaa. (Varmaan muistatte, ettei meidän pikkuneiti viihdy vaunuissa lainkaan). NK:n hississä keski-ikäinen mies kysyi, että nälkäkö sillä on, kun noin huutaa. Illallisella monta keski-ikäistä miestä tuli neuvomaan, että kannattaisi syöttää. Tai antaa tutti. Ja kun odotettiin laivasta pois pääsyä Helsingissä, niin taas oltiin neuvomassa, että ruokaa kannattaa antaa. Raitiovaunussa keski-ikäinen mies jo kyseli kanssamatkustajilta, että eikö kenelläkään olisi antaa huutavalle vauvalle tuttia. Mutta kun meidän pikkuinen haluaisi vain nukkua liikkuvissa vaunuissa. Jossain kohtaa sitä ei vaan enää jaksa vastata niihin vihjailuihin ruoan antamisesta ja tulipa sitä sille raitiovaunuissa tuttia kaipaavalle miehellekin jo tiuskaistua takaisin, kun luuli tietävänsä taas paljon paremmin. Heti kun päästiin liikkeelle, niin uni tuli silmään, mutta muistettiin kuitenkin hississä ilmoittaa naapureille, että ollaan tultu kotiin. Enpä tiedä kumpi oli väsyneempi kotiin päästyä tyttönen vai minä. Toinen meistä on päiväunilla, joten kaippa se pikkuinen kuitenkin oli :)
Etukäteishermoiluista huolimatta matka oli onnistunut ja kun pakkanenkaan ei enää kiusannut, niin ei tarvinnut koko aikaa olla laivassakaan. Ehkä kuitenkin seuraavaa laivamatkaa saadaan hetki odotella.
ps. blogin kommentointi onnistuu nyt ilman kirjaantumista. Sellainenkin asetus löytyi, kun tutkin ohjemaa vähän tarkemmin. Mutta nyt taisi päiväunet päättyä, 1h 15 min eli aikas väsynyt matkaaja saapui kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti