Meillä ei syödä tuttia. Ei sitten millään. Monta erilaista on yritetty, väriä, muotoa ja kokoa. Mutta ei niin ei.
Jossain äitioppaassa sanottiin, että älä ota tuttia mukaan sairaalaan, vauvat eivät sitä tarvitse. Mutta missään ei lukenut, että vauvat ei osaa kotonakaan sitä sitten syödä. Yritin kastaa maitoonkin, mutta ei sekään auttanut. Sokeria en sentään kokeillut, vaikka joku ehdotti sitäkin :) Eipä sitä osattu enää kaivatakaan, kun nukkumisesta tuli muutenkin hetkeksi hankalaa.
Mutta nyt tutille olisi kyllä käyttöä. Sormet ovat rannetta myöden suussa ja se jos jokin häiritsee nukahtamista. Käsien piilottaminen peiton alle onnistuu joskus, mutta joskus siitä nousee kamala meteli. Ostin Uniliinan, johon pikkuinen kääritään kuin kapaloon. Meni 15 sekunttia, niin kapalosta oli vapauduttu huudon kera. Eipä kokeiltu sitä enää toisten. Jos saat ujutettua tutin suuhun, niin se työnnetään moittivan katseen kera pois suusta. Joten meillä syödään sormia. Ja rannetta. Maiskutuksen kera.
Ja kuinka usein sitä saakaan leikata kynsiä! Joka toinen päivä. Miten ne voikaan kasvaa niin nopeasti? Onneksi sormet ovat vähän isommat, kun ikääkin karttuu, mutta on se silti aikamoinen taidonnäyte, että saa pikkaisen napsastua kynnen kärjestä. Onneksi varpaankynnet eivät kasva yhtä nopeasti, koska pikkuvarvas on vielä niin olematon, että sen kynnelle en tohdi edes saksia näyttää.
Jospa suuhun kohta eksyisi jo lelut, tai varpaat.
Ja mistä tulee kuiskauksia olohuoneeseen? No siitä tietenkin, että muita juttuja tehdään hiljaisuudessa olohuoneessa, kun pikkuinen nukkuu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti