Kuutamo

Tämän postauksen olisi voinut otsikoida monin tavoin, mutta päädyin nyt kuutamoon.

Olipa tässä eräs joulukuinen päivä, kun aurinko pilkisti pitkästä aikaa pilvien takaa. Siihen tyttönen sanoi heti: Katso äiti, iso kuu. Niinpä niin, kuukin on näkynyt useammin kuin aurinko viime aikoina.

Eilen riemuitsin, kun pitkästä aikaa päiväkodista haettaessa lapsilla ei ollut kuravaatteita päällä ja tänään taas sataa vettä ihan reippaasti. Toinen huomio tästä pimeästä loppuvuodesta on se, ettei ihmisillä ole heijastimia! Miten ihmeessä ne luulevat, että sateessa ja pimeässä autoilija erottaa nuo mustiin pukeutuneet kävelijät ja pyöräilijät? Eilen melkein jo pysäytin auton, kun taas reippaasti suojatien vierestä ylitettiin katua. Koiralle oli laitettu hienot heijastinliivit, narun toisessa päässä vain ei ollut mitään välkettä. Ei näillä keleillä riitä saumaan ommeltu pieni heijastava nauha. Tarvitaan riippuvia heijastimia, ja mielellään ainakin kaksi.

Enpä muista, milloin olen ollut niin iloinen, että tänään on perjantai. Vihdoin! Sen kunniaksi laitoin ihan korkokengätkin jalkaan ja lapset ihasteli eteisessä. Lapsilla alkaa joululoma tänään, itse ehkä joudun vielä avaamaan tietokoneen maanantaina, mutta se on lyhyt piipahdus. Lapsillakin on selkeästi jo kisaväsymystä. Aamuisin noita peiton alle piiloutuvia ja uudelleen nukahtavia saa käydä herättelemässä huomattavasti useammin kuin alkusyksystä. Onneksi joulukalenteri toimii jossain kohtaa heräilyä hyvänä kimmokeena sängystä nousemiselle. Maanantaina laitoin kaulaani korun, jota en ole pitkään aikaan käyttänyt, koska tiestin, että poikaa on vaikea saada aamulla ylös. Houkuttelin avaamaan silmät ja katsomaan korua. Korussa oli kimalletta ja välkettä ja poika jo nousikin istumaan ja ojensi kätensä, kunnes tajusi, että tässä on nyt joku juju ja meni kiireesti takaisin peiton alle. Muumikalenterista poika on toivonut joka päivä Nipsua tai Myytä ja sekin on auttanut aamuheräämisissä. Tänään tuli Nipsu, vielä puuttuu Myy, mutta onneksi seuraavina päivinä ei tarvitsekaan herätä aikaisin. Me niin hillutaan lauantaina ja sunnuntaina yöpuvuissa, ainakin kello kahdeksaan saakka.

Keskiviikkona oli voittajan fiilis, olimme päiväkodin joulujuhlissa! Viime vuonnahan unohdin koko juhlan, nyt oltiin ajoissa paikalla. Tänä vuonna en ole unohtanut yhtään päiväkodin retkeä tai juhlaa! Paljon muuta onkin sitten tapahtunut...

Korvamato

Näin pitkälle päästiin kunnes ensimmäiset flunssat kotiutuivat meille. Tyttönen oli kuumeessa viime viikolla pari päivää ja nyt poika toista päivää. Korvalääkärilläkin käytiin ja kävi ilmi, että putki toisessa korvassa on juuri irtoamassa. Katsotaan tarvitaanko toinen putkittaminen vai pärjätäänkö ilman. Lastenohjelmia on katsottu tavallista enemmän ja nuo tunnusmusiikit ovat aika tarttuvia! Tyttönen oli yhden päivän kanssani toimistolla ja katseli lastenohjelmia iPadilta totisena, isin toimistolla oli kuulemma paljon mukavampaa... Tänään on sitten katsottu poitsun kanssa Postimies Patea ja muutama jakso Muumia. Ja samalla voi laulaa i-hahaa tai tip tap.

Olihan täälläkin pari päivää lunta ja siitä otettiin kaikki irti. Molemmat lapset pääsivät kokeilemaan hiihtämistä ja pulkkamäkeä. Poika oli hyvin varautunut pulkkamäkeä kohtaan, mutta vaati päästä heti uudelleen, kun päästiin alas. Pitänee ostaa se toinen pulkka... Ja päästiin kokeilemaan myös tyttösen synttärilahjaksi toivomaa ja saamaa vaaleanpunaista lumilapiota. Joulukadun avajaiset jäi meiltä väliin, kun päätettiin tehdä lumiukko. Matkan varrella päätettiin, että siitä tuli prinsessa ja tyttönen hakkasi lumipalloja kiinni ja mutisi samalla Tissit, pysykää nyt! Siinä se lumiukko sitten viihdytti kaikkia, jotka tulivat ensimmäisestä kerroksesta hissiin.

Tämän syksyn jumpatkin tuli jumpattua ja viimeisellä kerralla lapset saivat ottaa pehmolelut mukaan. Luonnollisesti meiltä lähti mukaan norsu ja pupu, jotka sitten pääsivät testaamaan jumppaamista. Keväällä jatketaan koko perheen jumppaa ja lapset odottavat sitä jo nyt. Toivottavasti löydetään vielä joku toinenkin harrastus lapsille. Uintia toki jatketaan, se on hyvä harrastus. Ja tänä syksynä on menty uimataidoissa sellaisia harppauksia eteenpäin, etten olisi uskonutkaan. Joulupukille on kirjoitettu ja pyydetty uusia uimaräpylöitä.

Huomenna on päiväkodissa varhaiskasvatuskeskustelu. Kaksi kertaa 45 minuuttia. Katsotaan millainen säätöpäivä on luvassa, jos poitsu ei pääse vielä päiväkotiin. Näissä kohdissa, kun molemmilla olisi hankalasti uudelleen järjestettäviä työjuttuja ja tapaamisia, olisi näppärää, jos olisi paremmat verkostot aputilanteita varten. Mutta näillä mennään, ja onneksi vastustuskyky alkaa olla hyvissä kantimissa, joten sairastumisiakin on ollut todella vähän. *koputan puuta*

Ja juuri tähän elämäntilanteeseen sopii työ, jota voi tehdä siellä, missä on tietokone. Vaikka mieli halajaa isompiin haasteisiin, maltan vielä hetken mieleni ja odottelen lasten kasvamista. Sillä aikaa töissä uudistetaan, kehitetään ja ratkotaan ongelmia. Ei nykyisissäkään hommissa haasteet pääse loppumaan, on vain itsestä kiinni, miten niitä lähestyy ja lähtee ratkomaan ja paljonko haluaa kehittää toimintoja eteenpäin. Valitettavasti viikossa on vain viisi päivää ja aikaa ajatustyölle jää loppujenlopuksi aika vähän... Päästiinpä Kesärantaankin esittelemään toimintaamme ja eduskuntavaaliteemojamme. Nyt odottelen kyllä joululomaa, yhtä tiiliskiven kokoista kirjaa ja joulusuklaata, rauhallista (ja touhukasta) aikaa ja akkujen latausta ensi vuotta varten. Sitä ennen on yhtä ja toista askarreltavaa.

Paljon onnea!

Kolme vuotta sitten näihin aikoihin ihmeteltiin pientä nyyttiä, joka pisti siihen astiset arkirutiinit uusiksi. Pieni ja tarkkaavainen, oman tahtonsa heti esiin tuonut tyttönen on kasvaut isoksi ja omatoimiseksi. Suklaan syönti odotusaikana on selkeästi kannattanut, koska lapsista on tullut iloisia ja nauravaisia hymykuoppaposkia. Tänään juhlitaan perheen kanssa kotona, luultavasti muffinsien merkeissä. Sunnuntaina on tulossa sukulaiset kylään ja kakkutoive toteutetaan synttärisankarin toiveen mukaisesti ja sen lisäksi tarjolla on muffinseja, joihin laitetaan sitä päälystettä. Paljon onnea synttärisankarille!

Ruokahaasteet

Jos en aikaisemmin ymmärtänyt, miksi oma äitini kyseli aina, mitä ruokaa tehtäisiin, niin nyt kyllä ymmärrän, miksi ideoita tarvitaan! Tällä viikolla keksin muutaman hyvän ja uuden idean, vastaanotto oli otsan rypistelyä. Juu, toki tiedän, että uusien makujen tottumiseen menee aikaa ja pitää tuoda toisten ja sittenkin vielä uudestaan ruokapöytään maistille, niin kyllä silti meinaa ottaa päähän! Joku sanoi, että uuden maun totutteluun saattaa mennä jopa 30 maistelukertaa. Ehkäpä tästä syystä en vielä itse tykkää lipeäkalasta tai mämmistä :)

(Kirjoittelun keskeytti pikkuväen riehakas leikki, joka pättyi nuorimman reippaasti vertavuotavaan nenään. Onpas sekin nyt ensimmäisen kerran koettu ja hoidettu.)

Tiistaina oli tarjolla ensimmäistä kertaa sushia. Vastaanotto oli otsan rypistelyä. Loppujen lopuksi ateriasta syötiin pelkät riisit.

Eilen tein iltapalaksi Pilttipäärynästä, rahkasta ja omenasta kerroskiisselin. Vastaanotto oli otsan rypistelyä, lopputulos oli kolme lusikallista per nenä. Jäipä itselle enemmän.

Lauantain kunniaksi tehtiin pitsa. Pikkuapulaiset olivat taas vauhdissa ja loppuviimeksi söivät juustoraasteet pitsan päältä ennen uunia. Tämä ruoka sentään maistui.

Perusruoka maistuu kaikille, erikoisuudet ei aina. Mutta näiden perusruokienkin suunnitteluun olisi joskus apu tarpeen. Toki netti on täynnä ehdotuksia, ideoita ja neuvoja, mutta ei sitä joka viikko jaksa niitäkään selailla. Tapana on ottaa lehdistä hyvät reseptit talteen, jos lehti ei ole oma, niin otan kännykällä kuvan. Yksi tällainen kännykkäresepti, joka on noussut suosioon, on lehtilaalipekonipastakastike. Oioi, se on hyvää!

Haaveissa olisi perheiden arkiruokareseptikirjan tekeminen. Katsotaan, miten sen kanssa käy. Se ja monta muuta ideaa on hautumassa päässä. Suurin osa liittyy töihin, osa vain on sellaisia, että niitä ei nykyisessä työssä saa toteutettua. Mutta jos ei olisi ideoita, olisin huolestunut!

Ääniä vessasta

Aika vierähtää. Kohta vietetään tyttösen 3-vuotissynttäreitä. Ja siitä sitten kohta pojan 2-vuotissynttäreitä. Hetken ovat kuitenkin 3v ja 1v, joka omaan korvaan kuulostaa paljon rauhallisemmalta ja leppoisammalta arjelta kuin 2v ja 1v.

Perjantaina molemmat saivat pienet nuket, poika jääkiekonpelaajan ja tyttönen pitkähiuksisten Kirsikka-tytön. Nukke oli pojan ensimmäinen ihan oma, joten sitä kuljetettiin mukana koko päivän. Tyttösen nukesta katosi touhujen lomassa jo toinen kenkä. Sunnuntaina havahduin huutoon: Äiti tule katsomaan mitä Matti tekee! Ja äänenpainosta kyllä huomaa, milloin kannattaa lähteä heti. Siellähän poika iloisesti kylvetti Kirsikkaa vessanpöntössä ja kuivaili lattiaa siinä välissä vessapaperilla. Toinen hetki, jolloin saa nopeasti jalat alle oli, kun molemmat huutavat vessasta yhtä aikaa pyyhkimään. Sitä ennen alitajunta oli rekisteröinyt kyllä lauseita: mä autan sulta housut ja vaipan pois, tässä on vessapaperia, kauhean määrän hihitystä ja kikatusta ja viimeiseksi tuon huudon. Suureksi iloksi molemmat istuivat, toinen pöntöllä ja toinen potalla ja sotku käsitti vaatteita pitkin lattiaa. Poika on nyt innostunut käymään potalla myös yksin, ensimmäinen tällainen kerta oli perjantaina ja siivottavaa oli hieman enemmän, mutta yritys oli niin hyvä, ettei voinut muuta kuin kehua. Jes, kohta ei tarvitse ostella enää vaippoja!

Isosisko ottaa hyvin pikkuveljensä huomioon. Eilen käytiin kirjamessuilla ja lupasin, että sieltä saa ostaa 5 euron kirjan. Tyttönen löysi prinsessakortit, joiden avulla opetellaan värejä, muotoja, numeroita ja jotain muuta. Pikkuveljelle piti myös löytää kirja ja pitkän harkinnan jälkeen tyttönen valitsi traktorikirjan ja suoritti maksun itse vakavalla ilmeellä. Ylpeänä kanniskeli kuittia kädessään ja huolehti, ettei se katoa mihinkään. Messuilla jaettiin myös seurakuntavaali-ilmapalloja ja niitä tyttönen haki ensi yhden itselleen ja sitten totisella ilmeellä toisen veljelle kotiin viemiseksi. Autolle kävellessä hän sanoi, että veljelle pitää viedä myös, jottei tule paha mieli. Ja kyllähän näistä tuliaisita oltiin iloisia!

Nyt olemme siinä vaiheessa, jolloin tyttösen suusta alkaa tulla humoristisia kertomuksia. Viime viikolla tyttönen oli kertonut päiväkodissa, että isi katsoo kotona telkkarista ohjelmaa, jossa riisutaan kaikki vaatteet pois (mainos). Päiväkodin aikuinen siihen siten lisäsi, kun tarinaa kertoi minulle, että he uskovat tällaisista tarinoista maksimissaan puolet. Muutama päivä tästä tyttönen kurkki isin vieressä kännykän ruutua ja totesi, että isillä on paljon naisia. Ja taas vanhemmilla oli naurussa pidättelemistä. Poika juttelee päivä päivältä enemmän, ja jos jotain sanaa ei muista, voi aina sanoa kakka ja saa vanhempien huomion heti itseensä.

Voi että näitä! Vaikka on hetkiä, jolloin haluaisi olla peiton alla hiljaa pimeässä ja nukkua tai syödä arkisin aamupalan yksin ilman pientä lusikkavarasta, niin kyllä nämä aina saavat hymyn huulille. Taitaa näistä tulla kirjatoukkia, kun niin innoissaan aina lukevat kirjoja (ja tuovat niitä sitten korjauspajalle teipattaviksi).

Pää tyynyyn

Iltasadun jälkeen alkaa usein keskustelu, jossa toistuu monesti lause ”pää tyynyyn”. Vekkuli pikkumies on tehnyt tästä välillä varsin hupaisan kohtauksen, jossa pää on tyynyssä mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Toisinaan pää on tyynyssä, vaikka seisoo lattialla. Hihitys on mahtava! Joskus pää on tyynyssä, vaikka seisoo sängyssä ja katselee äitiään naamallaan ilme, että etpäs voi sanoa mitään, kun mulla on pää tyynyssä! Viime aikoina mukaan on tullut kolmas kohtaus, jossa komennon ”pää tyynyyn” jälkeen istutaan tukevasti sängyssä, otetaan tyyny käteen ja laitetaan pää tyynyliinan sisään ja hihitetään. Isänsä poika, ei voi muuta sanoa.

Eilen totesin, että tyttönen osaa iltasadut kohta jo ulkoa, joten joulupukilta voisimme toivoa uutta satukirjaa. Suosittuja ovat lyhyet sadut, viikonloppuisin toisinaan luetaan pidempiäkin satuja. Hilja, kakuntekijä –kirja oli hyvinkin suosittu, tosin tyttösen mielestä kirjan päähenkilöllä oli väärä nimi ja korjasi sitä sitten pitkin matkaa. Poika huudahteli riemuissaan kirjan kuvitukselle.

Viime päivinä tyttönen on myös lukenut veljelleen kirjoja ääneen. Molemmat köllöttelevät lattialla selällään tai mahallaan ja tyttönen kertoo kirjan tarinaa, välillä omaa, välillä kirjan tekstiä ulkoa muistellen, molemmat tyytyväisinä. Kunpa viehätys kirjoihin säilyisi, ainakin siihen on puitteet kunnossa.

Arkista menoa

Nyt se sitten tuli, syksy. Mittarissa oli aamulla enää 3-astetta, kun lähdettiin päiväkotiin. Vielä perjantaina lapset leikkivät hupparit ja sisähousut jalassa päiväkodin pihalla, eilen oli päällä ulkovaatteet ja kurapuvut. Aamulla piti varmistaa, että molemmilla on hanskat mukana. Onneksi eteisessä vallitsee nykyään järjestys lasten oman naulakon ja ison lipaston ansiosta. Ja silti yksi pipo on lopullisesti kateissa... Pieni ahdistus talviasusteiden hankinnasta on käynnissä...

Eilen päästiin leikkimään pitkästä aikaa vesileikkejä. Voi sitä iloista pojan naamaa, joka päiväkodin pihalla lapiolla liikutteli vettä ja välillä kävi kahlaamassa lätäkössä. Kun on perusteelliset vesileikit, on myös kurapuvun alla olevat vaatteet märkinä. Kylpyhuoneesta löytyi illalla ämpärillinen hiekkaa, kun huuhdeltiin varustukset sisäsiistiin kuntoon. Aamulla iloinen riemunkiljahdus päiväkodin pihalla, kun se samainen vesilätäkkö oli vielä tallella.

Syksy toi tullessaan perheuinnin rinnalle myös perhetemmellys-jumpan sekä tyttöselle satutanssin. Satutanssiin joudutaan lähtemään päiväkodista aikaisemmin, joten tyttönen aina välillä tarkistaa aamuisin, etten vain ole tulossa hakemaan liian aikaisin. Sisäinen kello kertoo kyllä, jos olen paikalla ennen neljää, ja siitä tulee huomauttamista. Siksipä en enää tunne huonoa omatuntoa, jos olen juuttunut autolla ruuhkaan tai en ehtinytkään siihen junaan, mitä olin ajatellut, koska ennen neljää ei toivota olevan paikalla. Ja kumma kyllä, päiväkotiin mennään mielummin rattailla ja bussilla kuin autolla. Ja kohta voidaan unohtaa rattaatkin, kun ei niissä kukaan enää istu, toimivat vain tavaroiden kuljetusvaunuina, missä roolissa toimivat mainiosti.

Pojan suusta tulee jo paljon ymmärrettäviä sanoja ja sitten niitä, joiden merkityksen tietävät vain lähellä olevat. Suu mutustelee uusia sanoja ja kuulemma iltapäivisin päiväkodissa alkaa puhetulva. Silti on vielä paljon niitä hetkiä, jolloin emme vain ymmärrä toisiamme ja pienemmälle tulee siitä kova kiukku. Ja sitten on niitä ison pojan merkkejä kuten korokeelta vessanpöntölle (ja jos sinne meinaa tipahtaa, niin sehän vasta hauskaa onkin), päivävaatteiden valinta aamuisin kaapista ja jokapäiväinen keskustelu kenkävalinnoista (äiti haluaa tylsät goretex-lenkkarit, itse haluaisi pukea kangaslenkkarit). Omaa tahtoa löytyy, molemmilta. Välillä kovaäänisesti, toisinaan vähän hiljaisemmalla mielenosoituksella. Mutta olipa tässä eräs maanantaiaamu, jolloin aamutoimet olivat hyvin meluisia ja sillä hetkellä, kun piti olla jo hississä matkalla bussipysäkille keskusteltiin eteisen lattialla enmätahdo-tytön kanssa paidan pukemisesta. Tilanne laukesi heti, kun päästiin ulko-ovesta ulos, mutta siinä vaiheessa itsellä oli jo hiki. Samaisen viikon keskiviikkona molemmat sitten heräsivät kuin varmuuden vuoksi ennen kuutta, joten olimme kaikki aamupalapöydässä kisaamassa samasta sanomalehdestä. Koskaan ei voi etukäteen tietää, miten aamu lähtee käyntiin, täytyy vain valmistella tietyt osa-alueet valmiiksi illalla ja ottaa rauhallisesti.

Tänään olen taas jälleen kerran erittäin tyytyväinen lasten päiväkotivalintaan! Siinä, missä iso joukko helsinkiläisistä lapsista jäävät joko kotiin tai tulevat päiväkotiin ja jäävät ilman lämmintä ruokaa, niin meidän päiväkoti pyörii. Kysyin jokin aika sitten päiväkodin johtajalta, että kuinka paljon lapset oikein syövät päivällä, kun illalla ei enää ruoka maistu. Kuulemma poika juuri edellisenä päivänä oli syönyt neljä annosta ruokaa ja oli hakemassa viidettä, kun kysyttiin, että eiköhän jo riitä, niin vastauksena oli tuima mulkaisu ja lisää ruokaa. Mikäs siinä! Hyvä, että ruoka maistuu. Molemmat ovat kesän aikana venähtäneet ja pojalle oli tullut reilussa puolessa vuodessa 6cm pituutta lisää ja vain kilo painoa. Pienellä kauhulla odotan, että paljonko sitä oikein saakaan ruokaa tehdä parin vuoden kulttua...

Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa kunnon ravintolassa syömässä. Oli ilo seurata, miten nätisti (ja lopuksi vähällä äänellä, vaikka liikettä oli jo paljon) koko reissu sujui ja lapsille maistui ruoka. Ihanaa, että he syövät kalaa! Vaikka liha ei etenkään tyttöselle maistu, niin kala kyllä maistuu. Itse sain kauan kaipaamani kunnon pihvin! Ja pieni käsi vierestä nappaili bataattiranskalaisia omaan suuhunsa lautaseltani. Jälkiruoaksi vielä voissa paistettuja lättyjä kermavaahdon ja hillon kera, niin siinä ei enää iltapalaa tarvittu. Viikonloppu meni vähän herkuttelun puolelle, mutta joskus näinkin. Ja jos jotain, niin lapset saivat leikkiä yllin kyllin koko viikonlopun. Sitä oli hauska seurata ja välillä piti käydä selvittämässä välejä, mutta sitten leikki jatkui taas sopuisasti tyttösen selostuksen turvin. Tyttönen toimii äänenä niille, jotka eivät vielä osaa itse puhua.

Toisen etätyöpäivän urakka on sama kuin eilen: pyykkikorit tyhjäksi. Eihän se lapsiperheessä onnistu, mutta yritystä on. Huomenna jälleen ihmisten ilmoille toimistolle.

Hikka, Kakki ja Äijä

Tai Higga, Kaggi ja Äijä. Nimistä viis, nämä serkukset ottivat riemun irti viikon lomasta Sveitsissä! Kun joku kolmesta aamulla heräsi, singahtivat loputkin sängyistään ylös nopeudella, jota toivoisi joskus näkevän myös arkiaamuina. Siitä jatkuikin sitten yhtäjaksoinen riemukas ja toisinaan kovaääninenkin leikinmelske, joka jatkui yöunille saakka.

Lentomatka Sveitsiin sujui hyvin. Kaggi nukahti syliin lentokoneessa, kun Higga taas seurasi kiinnostuneena ympäristöään. Sveitsiläinen julkinen liikenne on monipuolinen, mutta ei oikein rattailla matkustavan unelma. Hissit on huonosti merkattu asemille, junista puuttuu matalalattia-vaunuja ja olipahan sitten eräs juna-asemakin, jossa ei ollut ramppia ja kannettiin kiireellä kahdet rattaat (yhdet kevyet ja yhdet hyökkäysvaunut) laiturille ja juostiin junaan. Eräässä junassa oli hienosti rattaille tilaa, harmi vain, että pois olisi pitänyt päästä ovesta, joka oli epäkunnossa ja junan käytävä liian kapea, joten ei auttanut kuin nostaa ja kantaa rattaat matkustajan ja reppujen kera käytävää pitkin Higgan seuratessa toimenpidettä hermostuneena. Ja sitten seuraava juna lähtikin ilman äitiä, kun jäin siskon kanssa vielä laiturille rupattelemaan ja juna otti ja päätti lähteä lasten ja isin kanssa edeltä.

Kävimme mm. eläintarhassa katsomassa norsuja, jotka ovat pojan suuria suosikkeja. Norsuille oli tehty oma iso alueensa eläintarjaan, jossa oli myös uima-allas, jonka yksi seinä oli lasia. Harmi vain, ettei kukaan ollut uimassa, olisi ollut kiva nähdä 4m lasin vieressä, kun norsut uivat. Mutta jos ei muuta, niin lapsille ainakin selvisi norsujen koko. Ja sitten kävimme katsomassa vekkuleita apinoita ja väistelimme vesisadetta.

Yhtenä päivänä haimme lasten kanssa Äijän päiväkodista ja kävelimme käsikädessä koko konkkaronkka takaisin kotiin. Siitä alkoikin sitten itselleni hyvinkin ikimuistoinen ilta, jonka lopputulema oli, että kaksi lasta meille riittää oikein hyvin. Eräänä hetkenä ihmettelin, että kylläpä joku on nyt pahasti saanut grillauksensa paistettua ritilään kiinni, kunnes hajun vain voimistuttua singahdin keittiöön, jossa miespuolinen minikokki oli vääntänyt kaikki hellalevyt täysille. Onneksi ei syntynyt yhtään erikoiskeitosta. Iltakylvyn jälkeen nämä pyyhekuivat pikkuihmiset vain singahtivat juoksemaan ympäri asuntoa minun nauraessa kippurassa yöpuvut kainalossa olohuoneessa. Olihan se näky, kun sisko puolisonsa kanssa tuli kotiin ja edestä viuhahti heti kolme lasta hiukset märkinä vailla mitään vaatekappaletta. Kumma kyllä, nämä sankarit saattin joka ilta helposti nukahtamaan sänkyihinsä!

Ja kyllä se arki tällaisen pienen loman jälkeen tuntui ankealta, eikä pelkästään vesisateen vuoksi. Olin jo valmis jäämään Helsinki-Vantaalle uutta matkaa odottamaan, kun paluumatkalla Kaggi veti sellaisen huutokonsertin lentokoneessa, että kanssamatkustajatkin nauroivat jo koneen laskeuduttua. Mutta minkäs teet, ei tuolle vielä 15 minuutin päiväunet riitä ja hyökkäysvaunut pitää jättää ruumaan, niin eihän sitä nyt sitten enää viitsi äidin sylissä nukkua. Ja muutenkin, tuon kokoinen sylimatkustaja! Hiki siinä tuli molemmilla!

Tästä reissusta puhutaan vielä paljon! Ja tyttönen kertoi jo paikan päällä, että Äijän luona on kivaa ja kotona vielä erikseen useaan kertaan varmisti, että mennäänhän me sinne uudestaan. Kyllä mennään, viimeistään ensi kesänä! Sitä ennen pitää jutella skypessä.

Arjen aloitus

Ensimmäinen viikko arkea takana kesäloman jälkeen. Ja sehän käynnistyi oikein arkisella tavalla, nimittäin lasten sairastumisella. Tällä kertaa meille kotiutui parvorokko. Ja vaikka se ei enää näppylöiden jälkeen tartukkaan, lääkärin ohjeen mukaisesti tasasimme poskien väritystä alkuviikon kotona. Jälleen kerran sai huomata, ettei vauhti hidastunut diagnoosiin ja ruokahalukin pysyi, joten menoa ja melskettä riitti jokaiselle valveillaolo tunnille.

Keskiviikkona koitti sitten paljon puhuttu päiväkodin aloitus. Tyttönen aloitti isojen ryhmässä. Aamulla etsimme uuden oven takaa omaa naulakkoa, vessaa ja reittiä pienten puolelle, jonne kaikki kokoontuvat puoleksi tunniksi ennen aamupalaa. Poika jatkaa samassa ryhmässä samojen aikuisten kanssa. Tyttösen aikuset vaihtuivat ja tällä viikolla meidän molempien piti opetella uusien aikuisten nimet, mutta se taisi jäädä meiltä molemmilta hieman puolitiehen. Kyllä tyttönen sinne isojen puolelle kuuluu, vaikka se tuntuikin jo haikealta päästää hänet sinne. Monta kertaa kotona hän kertoo, että hän menee sitten aamulla isojen puolelle. Ja niinhän hän menee, iso tyttömme! Poika hieman hermostuu, kun tyttönen siirtyy aamupalalle toiseen päähän päiväkotia. Mutta tutkimusmatkailijan reitti kulkee ainakin kerran päivässä keittiöön, joten samalla pääsee moikkaamaan isosiskoakin. Ja ulkonahan voi sitten vaihtaa kuulumisia hiekkalaatikolla.

Isojen puolelta ei enää saa lapsen päivän kulusta lappua mukaan kotiin viemiseksi, joten tyttöseltä täytyy kyselemälle selvitellä, mitä on päivän aikana tapahtunut. Koska uuden ryhmän rytmi on meille kaikille vielä uusi ja outo, ovat keskustelut pysyneet turvallisilla vesillä, kuten ulkoleikeissä, kuka oli tänään päiväkodissa ja mitä ruokaa oli tarjolla. Eilen kuulin, että lounaan jälkeen oltiin istuttu isoon piiriin ja tänään kerrottiin, että piirissä oli laulettu lauluja. Vähitellen sanainen arkku aukeaa. Pojan leikkeihin on tullut päiväkodissa uusia piirteitä ja sainkin torstaina valokuvan kesken päivän kännykkääni, jossa hän leikki iloisesti keittiöleikkejä. 

Keskiviikkona huomasin myös, että lastentaudit voivat tarttua myös aikuisiin. Onneksi parvorokko on helppo ja rusketus piilottaa punaista. Mutta jospa näillä sairastumisilla nyt tämä ensimmäinen viikko, koska ensi viikolle on luvassa seikkailu! Siitä on jo tyttösen kanssa puhuttu, vaikka aikakäsitys onkin hieman vielä hakusessa. Joka päivä hän kuitenkin kysyy, että mikä päivä tänään on ja painaa sen sitten mieleensä.

On se vaan hauska seurata näiden kasvua ja kehitystä. Ja vaikka välillä kiihdytään nollasta sataan sekunnissa, saa siitä ainakin hauskan videon, jolla voi nostattaa hymyn huulille monta kertaa. Kesältä kameraan tallentui varmasti toista sataa valokuvaa ja liuta muistoja, joiden avulla pärjätään seuraavaan kesään ja sandaalikeleihin. Vielä toivon, että näistä keleistä saisi vielä nauttia, koska ei ole yhtään helpompaa aikaa lähteä lasten kanssa nopeasti ulos kuin kesä!

Kesä

Ihana kesä! Lapset ovat nauttineet täysillä! Näitä ilmoja muistellen ja kuvia selailemalla jaksaa toivottavasti marraskuun harmaudessakin seuraavaan kesään. Itse toivon vielä lämmintä elokuuta sekä haaleaa syyskuuta ja kesäajan pysyvyyttä.

Kesäloma

Kesäloma alkoi juhannusviikolla. Hymynaamat haettiin päiväkodista ja kaikki tavarat pakattiin takakonttiin. Elokuussa tyttönen siirtyy isojen puolelle ja poika jatkaa pienten ryhmässä. Mutta sitä ennen, kesäloma!

Alkuun meinasi epätoivo iskeä ilmojen suhteen, mutta nyt vihdoin on kunnon kesäkelit! Ihanaa!

Vaikka lomaa on vielä paljon jäljellä, paljon on jo ehditty tehdä. Toivoin parin päivän vapautuksen astianpesukoneen tyhjentämisestä ja päätimme lähteä perheautolla kiertämään Itä-Suomea. Ensimmäinen pysähdys oli Kouvola ja Tykkimäki. Siellä vierähti ensimmäinen päivä eri laitteissa pyöriessä. Kouvolan Cumulus-hotelli oli ottanut ihanasti lapsiperheet huomioon: saimme syödä ravintolassa rauhassa omat ruokamme, kun lapset leikkivät hyvin varustellussa leikkinurkkauksessa oman ruokailunsa päätteeksi. Ja mikä tarjous! Lapsi syö 1 eurolla, jos aikuinen tilaa pääruoan. Ja ruoka maistui touhukkaan päivän päätteeksi. Tyttösellä oli vielä kaiken lisäksi suurin sänky huoneessamme, kyllä siinä kelpasi köllötellä. Ja aamupala saa täydet pisteet ja lasten oma aamupalapöytä oli myös aikuisten mieleen.

Seuraavana päivänä suuntasimme Lappeenrantaan, jossa söimme vetyjä ja atomeja ja yritimme shoppailla, mutta kaupungin tarjonta oli useasta ostoskeskuksesta huolimatta surkea. Sitten olimme menossa Imatralle, mutta päätimmekin ajaa siitä vain ohi ja suunnata Liperiin isoukkia tapaamaan. Reittimme varrelle osui lossi ja paljon kaunista järvimaisemaa. Kesäinen Suomi on kaunis! Odotellessamme lossia tyttöselle iski vessahätä, ja kun totesin tarjolla olevan vain puskapissa-mahdollisuus, takapenkillä naama vääntyi hymyyn. Ja niin sitten kipitimme pikkusateessa puskaan ja saimme onnistuneen kokemuksen, joka tulee varmasti tarpeen.

Isoukin luona oli mukava piipahtaa. Lapset tutkivat tarkkaan koriste-esineet sekä seinällä olleet, käsin tehdyt kauniit linnut. Tämän äidin piti myöntää, että tuntee Suomen lintuja hyvin huonosti, mutta onneksi talipullu, lokki ja muutama muu lintu oli hallussa. Liperistä matka jatkui yöksi Savonlinnaan. Ja koska lähdimme vailla tarkkoja suunnitelmia, soittelimme hotellin Savonlinnasta tien päältä ja onneksemme sellainen löytyikin. Sen verran vauhdikas oli iltapala hotellin ravintolassa, että olin unohtanut silmälasini lähtiessäni pöydälle. Enkä huomannut mitään ennenkuin aamupalalla tarjoilija toi ne minulle takaisin :). Onneksi söimme hotellissa, viimeistään autossa olisin huomanntu lasien puuttumisen.

Savonlinnasta matkasimme Imatran kautta kotiin muutamaksi päiväksi ja lähdimme sitten ajelemaan Pihtiputaalle mummin luokse. Automatkalle osui yksi iso ukkoskuuro, joka ropisutti rakeita voimalla. Autossa kävi aikamoinen pauke ja sitähän poika säikähti kunnolla samalla kun tyttönen riemuitsi vesisateesta.

Mummin luona riitti touhua ja tohinaa. Kävimme ostamassa jäätelöt ja keksit suloisesta Pink Cafesta, matkaan tarttui myös muutama yöpaita tyttöselle ja t-paita pojalle. Rautakaupasta nitoja pitkään mielessä olleeseen projektiin. Tuo rautakauppa on niin näppärällä sijainnilla, että olen sieltä ostanut nyt parina viime reissuna aina jotain, mitä on tarvittu, mutta jäänyt ostamatta, kun ei ole viitsinyt autolla lähteä hakemaan. Mitä nyt siitä, että kesäpoika myi väärät niiti nitojaan ja ne piti sitten ostaa uudelleen... Tottakai retkeen kuului myös herkkuja, yhdessäoloa, paljaita varpaita nurmikolla, eväsretki ja yksi kunnon sydämentykytys. Luulimme kaikki, että poika leikkii rauhassa, mutta sitten isosisko lähtikin etsimään pikkuveljeään, joka oli lähtenyt retkeilemään yksin ulos. Löysimme pienen tutkimusmatkailijan nurmikolta käsilaukun, kahden leikkiauton ja toisen lenkkarini kanssa rauhassa tutkimassa ympäristöään. Huhhuh! Selvä merkki, että ovet kannattaa pitää varmasti kiinni ja lukossa. Kohta varmaan takalukossakin...

Pojasta paljastuu koko ajan uusia piirteitä. Nyt on innostuttu lukemisesta ja sanojen tavaamisesta. Ilmaisu kehittyy kovaa vauhtia. Kohta meillä on kaksi papupataa, joilla riittä kerrottavaa ja tarinoitavaa. Kyllä sitä joka päivä ihmettelee ja katselee näitä kahta touhoa hymyssäsuin. Välillä on pakko piipahtaa toisessa huoneessa, kun pokka meinaa pettää. Pikkuveli tekee kolttosia minkä kerkiää, jos isosiskon puheita on uskomista.


Kotiin saavuttuamme kävimme veneretkellä. Ihana kesäinen ilma, Espoon saaristo, eväät ja koko porukka veneessä. Poikakin viihtyi ensimmäistä kertaa veneessä. Tyttönen on viihtynyt veneessä aina. Poika on ottanut aina päiväunet veneessä, tällä kertaa molemmat nukahtiva veneen keulaan. Meri-ilmassa on ollut aina jotain...

Ja mitä se kesä olisi ilman jäätelöä. Pieni mieskin on jo tottunut jäätelön kylmään makuun ja varmasti ei saa auttaa, koska saattaahan siinä käydä niin, että saakin vähemmän takaisin. 

Vielä on paljon suunnitelmia tälle kesälle. Vaikka loman alussa olikin tunne, ettei tästä kyllä selvitä, jos ulos ei päästä. Vettä tuli joka päivä, ilmat olivat kylmät ja lomafiilis ei ihan vielä ollut kohdillaan. Alkuun lapsetkin olivat vähän ihmeissään, kun oltiin kaikki kotosalla, mutta nyt on loma päässyt kunnolla alkuun. Ja mikä ihanaa, lapset eivät herätä joka aamu seitsemältä, vaan toisinaan saadaan nukkua jopa puoli yhdeksään! Arkirytmiin siirtyminen on karua, mutta sitä mietitään vasta heinäkuun lopussa. Nyt nautitaan, huomenna ostetaan mansikat pakastimeen ja pakataan tavarat seuraavaa reissua varten.

Kevätjuhlat

Eilen oli päiväkodin kevätjuhlat. Teemana oli Metsäretki-konsertti. Lapsia pyydettiin pukeutumaan metsän eläimiksi, joten siinäpä taas pieni erillinen haaste äidille. Tältä he sitten näyttivät.

Autan hieman, toinen on karhu ja toinen perhonen.

Konsertti sujui hienosti. Poika istui tiukasti sylissä ja lämpesi vähitellen konsertin edetessä. Suuret hihkasut isille tulivat Kärpänen istui polvella ja Pienet sammakot -laulujen yhteydessä. Nämä laulut löytyvät myös lasten soivasta laulukirjasta, jota isin kanssa laulavat vähintään kerran viikossa.

Viime viikonloppuna olimme Pihtiputaalla. Tilaihmeautoomme mahtui rattaat, polkypöyrä, matkustajat ja ainakin neljä kassia. Pikkulaukkuun täytyy varata enää vain vähän eväitä loppukilometrien kiukkujen varalta. Kotoa lähtiessä molmmat nukahtivat ensimmäisen 10 minuutin aikana, paluumatkalla pysyivät hereillä vajaan puoli tuntia. Helppoa tämä matkanteko (vielä ainakin).

Molemmat lapset pääsivät kokeilemaan pyöräilemistä. Naamat olivat hieman totisia. Minä pääsin tekemään autovahinkoilmoituksen, kun paikallinen skootteripoika pisti takapuskuria vähän uuteen malliin. Tyttönen, isi ja mummi kävivät kalastamassa ja mummin kanssa tyttönen leipoi suussa sulavia herkkumuffineja. Ne olivat hyviä! Tyttösen kanssa käytiin lauantaina myös sirkuksessa ja se oli aika jännää! Popcornien avulla esitys jaksettiin seurata loppuun asti. Touhukas viikonloppu, jälleen kerran :).

Kevät on ollut kyllä sen verran vauhdikas, että kesäloma on hyvinkin odotettu vieras. Tänään hoksasin, että se on ensimmäinen virallinen kesälomani kahteen vuoteen! Pari viikkoa sitten lähdin lasten kanssa uimaan ja olin tsempannut itseäni siihen touhukkaaseen 45 minuuttiin, kun näiden kanssa kolmistaan suoriudutaan pukuhuoneesta suihkuun, uima-altaaseen, suihkuun ja vaatteet päälle ja autoon ja mielellään kotiin vielä ennen iltapalanälkäkiukkua. Siitä sitten lähdettiin tohinalla ja autotallin oven edessä totesin, että nyt on väärät avaimet mukana ja huokasin helpotuksesta, kun taskussa oli puhelin. Ei auttanut kuin soittaa huoltoon ja odotella vartiointiliikkeen edustajaa avaamaan ovea. 45 minuuttia touhukasta uintia vaihtui 45 minuuttiin rappukäytävässä. Onneksi vaahtokylpy miellytti lapsia ja itse vaihdoin avaimenperän toimiston avaimiin, etten toista kertaa sekota niitä kotiavaimiin.

Tällä viikolla pysäköinninvalvoja muisti pikavoitolla ja onneksi tätä viikkoa on vielä muutama päivä jäljellä, joten vaikka mitä voi vielä tapahtua :) Juhannukseen tuntuu vain olevan vielä kovin pitkä aika ja kun tietää, että siihen saakka saa tehdä töitä ihan kunnolla, niin illalla on välillä aika väsynyt olo. Onneksi huomenna on perjantai (siivouspäivä) ja hyvä syy jättää tänään kaksi koneellista pyykkiä pesemättä, jotta saa ne aikaisemmat pestyt ja viikatut vaatteet kaappeihin. Ilta vietetään lasten kanssa toisessa olohuoneessamme parvekkeella ja syödään jäätelöä vaikka iltapalaksi!

Fiilistelyä

Tänään huomasin, että töihin paluusta on kulunut yli puoli vuotta. Jokaiseen päivään on riittänyt kiirettä, muistettavia asioita ja hulinaa, mutta miten voikaan olla näin hyvä! Mahtavaa käydä töissä, mahtava päiväkoti ja mikä hulina, kun tullaan arkisin kotiin! Parhaita ratkaisuja ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Ei silti, etteikö kevät olisi ollut rankka, töitä on paljon, tekijöitä vähän ja aikataulut kireät. On ollut päiviä ja hetkiä, jolloin kiire ja stressi tulevat kotiin ja näkyvät omassa käytöksessä, mutta niinhän se on kaikilla. Töitä ei tarvitse miettiä arkisin klo 16-20, kun siihen ei ole aikaa. Ja jos yrittääkin, niin pikkumies tulee jostain ja haluaa heti syliin. Sillä on kyllä tutka kohdallaan.

Ja kuinka ihanaa onkaan tuo kesäisin ylimääräisenä olohuoneena toimiva terassi, jossa lapset viihtyvät, leikkivät ja lauleskelevat. Itselle jää aikaa arkiaskareisiin ja lapset piipahtelevat välillä sisällä ja menevät nopeasti takaisin parvekkeelle. Sinne kertyy leluja ja sekamelskaa, mutta onneksi kiinnostus tavaroiden keräämiseenkin on kasvanut.

Tässä vielä kuva keittiöapulaisista, jotka antaumuksella ovat aina auttelemassa. Kohta kuullaan, miten päiväkodin kevätretki on sujunut. Reput selässä lähtivät aamulla, juoksivat kilpaa hissin nappuaa painamaan, virnuilivat peilin ääressä ja kujeilivat toisilleen rattaissa koko matkan päiväkotiin. Ei siinä voi bussikuskikaan olla hymyilemättä, kun nämä kaksi ojentavat kätensä, jotta bussi osaa pysähtyä pysäkille.

Touhukaksikko

Touhukaksikko-sana kertoo paljon päivittäisestä arjesta. Kun ja jos hetkeksi oikaiset sohvalle, vastaan saattaa hyvinkin kävellä kaksi hiusvahalla naamansa rasvannut lasta. Kaikkea ne keskii, yhdessä ja yksin. Kuhmuilta ja kolhuilta ei vältytä. Pojalla ainakin on kova halu kiivetä aina kaikkialle. Otsassa onkin perusvärityksenä yksi mustelma, tällä hetkellä myös poskessa, kun oli kaatunut päiväkodin pihalla.

Kun jossain vaiheessa voivottelin, etten saa vaatteita kierrätettyä, niin ulkovaatteet sentään kiertävät lapselta toiselle. Ja tyttönen oli niin ihastunut turkoosiin fleeceensä ja harmaaseen ulkotakkiin, joten nyt molemmilla on sitten samanlaiset ulkovaatteet. Pipo ja hanskat erottavat nopealla silmäyksellä toisistaan, etenkin jos ovat hiekkalaatikolla keskittyneet touhuihinsa. Ulkoilukin helpottui heti, kun saa olla ilman hanskoja - lapio pysyy pienemmänkin hyppysissä paremmin. Harmittava takatalvihan se kuitenkin iski ja nyt saa taas ottaa kunnolla vaatetta mukaan päiväkotiin. Tänään pakattiin jo villasukatkin päiväkotikasseihin takaisin.

Outo ääni - jäätelöauto.

Tyttönen on ottanut kasvupyrähdyksen. Ei ollut pitkä aika siitä, kun pituusero oli vain puolipäätä näiden kahden välillä, nyt se on selvästi kasvanut. Housuista sen huomaa, ne käyvät lyhyiksi lahkeista. Mutta poika osaa kyllä pitää puolensa, ei jää kakkoseksi, jos tulee joku kina. Suihkussa tyttönen yrittää ystävällisesti pyytää tilaa juoksevan veden alle, mutta poika seisoo tukevasti suihkun alla eikä anna siskolleen tilaa. Heti pitää päästä syliin, jos äiti ja isi yrittävät jotain supatella sohvalla tai halivat jossain. Tämä veikka osaa kyllä tulla väliin, jos joku muu ottaa huomion itselleen - pilke silmäkulmassa useimmiten kuitenkin.

Ja kun vaatetta ja kenkää on, niin haaveilin eteiseen lapsille omaa naulakkoa. Piirsinkin sellaisen jo valmiiksi ja esitin omalle isälleni, että onnistuisiko tällaisen rakentaminen itse. Kunnes sitten löytyikin oman lapsuuteni naulakko varastosta (mikä nyt ei olisi pitänyt ihmetyttää lainkaan) ja siihen vain uusi maali pintaan ja näin meillä on lapsille oma naulakko. Kyllä oli iloisia kasvoja, kun naulakko tuotiin paikoilleen ja rattaat siirtyivät lastenvaunuvarastoon. Ja onhan se oiva kiipeilyteline, mutta ennen kaikkea, eteinen on nyt avara ja suht siisti. Nyt meillä on jotain itse käsin kunnostettua tässäkin kodissa. Oikeastaan mitään muuta ei ollakaan täällä tehty, kunnostettu tai korjailtu, kaikki oli niin valmista ja uutta. Nyt haaveilen makuuhuoneeseen tapettia takaseinälle ja olenkin muutaman ihanan mallin jo löytänyt. Hintalappuja en ole vielä tutkinut enkä kysynyt mielipidettä toiselta makuuhuoneen seinän tuijottelijalta, joten tässä ollaan vielä haaveiluasteella. Jospa sitä kesällä sitten. Ja ehkä samanlaiset yöpöydät, ehkä.

Päiväkodin vappunaamiaiset

Päiväkodista saimme pääsiäisenä lukuisia ihania pääsiäiskoristeita kotiin. Vappuna oli naamiaiset, ja kuinka ihanaa olikaan, että lapset olivat terveitä ja pääsivät osallistumaan naamiaisiin ja vappunyyttäreihin. Ja kun olen kerran päässyt päiväkodin muistutuslistalle, niin mekin muistimme nyyttärit ja käytiin kolmistaan pohtimassa ja ostamssa tarjoiluja. Päädyimme prinsessa-kekseihin ja popcorneihin. Tyttönen oli myös valmiiksi pohtinut, minkälaisen vappupallon haluaa. Haluan luoda jotain perinteitä, niin kävimme nyt toisen kerran ostamassa vappupallot Esplanadin puistosta. Tyttöselle toivomuksesta muumipallo ja pojalle olisi pitänyt ostaa pallo, jossa on silmät (tämä nähtiin ennen vappua ruokakaupassa ja tarkoitettiin Itse Ilkimyksen apuria). Päädyimme kuitenkin autoilmapalloon. Ja vielä kun tyttösen 2-vuotissynttäreiden kunniaksi ostettu numeroilmapallo on vielä ilmassa, niin täällä on ollut varsinaisia ilmapalloleikkejä. Hauska seurata, miten pienestä nämä ilahtuvat. Saippuakuplista, ilmapalloista, paahtoleivästä... Vappusima ei valitettavasti onnistunut, tippaleivät maistuivat, munkit eivät ja ylioppilaitakin syötiin vappupäivän aamupalalla, siinä toinen vappuperinteemme.

Istutimme tyttösen kanssa kesäkukatkin vapun jälkeen terassille. Ja sitten heti sen jälkeen satoi lunta ja tuli kylmä. Kyllä ne siellä vielä sinnittelevät, katsotaan miten käy. Siemenperunat ovat tallessa auton takakontissa ja sipulit taisivat jäädä terassille säilöön. Basilika yriteistä on varma itäjä, rosmariini ja oregaano elelevät vielä hiljaiseloa. Kunhan tuosta lämpenee, niin sitten ostetaan vielä amppelimansikka ja tomatteja terassille. Ehdittiin siellä ennen tätä takatalvea nauttimaan myös lämpöisistä illoista, joten toivoa on.

Tässä on tyttösen univarpaat vanhempien sängyssä. Mukana oma peitto, tyyny ja unilelu. Seuraavassa kuvassa poika viihdyttää itseään samalla tutkimuksella, millä tyttönenkin samassa iässä - varpaidenvälin puhdistus.

Sitten olikin niin hauska episodi, että se olisi pitänyt saada videolle! Lähdimme ystäväperheen kanssa laivalle ja ennen sitä treffasimme ravintolassa. Isi tilasi itselleen tuon isomman annoksen ja poika sai yhden suklaajäätelöpallon. Ja voi että miten suu mutristui, kun hän tajusi, ettei se olekaan hänen jälkiruokansa! Omaa ei voinut maistaa, ei millään. Vasta sitten kun varmuudella näki, että lusikan sisältö oli tuosta isommasta annoksesta, sen suostui ottamaan suuhun. Ja sitten kävi ilmi, ettei poika edes tykännyt jäätelöstä :). Mutta se pettynyt ilme oli aivan ihana! Vaikka eihän toisen pettymykselle saa nauraa, mutta se oli niin aitoa loukkaantumista, etten ole sellaista ennen nähnytkään. Pojalla on kyllä suuri annoskateus. Onneksi hymy kuitenkin palasi huulille, kun sai isin aurinkolasit käyttöön.

Kuulumisia

Meillä oli ihana pieni viikonloppuretki maaliskuun lopussa Kööpenhaminaan kahdestaan. Lapset olivat viikonlopun kotona hyvässä huomassa tyttösen kummien kanssa. Me nautimme hetken kahdenkeskeisestä ajasta, aamupalan jälkeisistä päiväunista sekä aurinkoisista terasseista. Lapsilla oli hauskaa kummien kanssa, touhua ja tohinaaa ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Pieni takaisku tuli, kun pojalle nousi perjantaina illalla kuume, hampaita tulossa taas liuta ja tyttönen sai ensimmäisen vatsataudin lauantaina. Kaikesta selvittiin ja maanantai aamulla kun herättiin, tyttönen totesi vain, että kummit on kotona nukkumassa ja äiti ja isi tuli kotiin. Poika oli hieman enemmän housunlahkeessa kiinni, mutta saimme luvan lähteä uudestaankin. Kiitos ihanasta viikonlopusta!

Kööppenhaminassa näkyi paljon pyöriä, joissa oli edessä iso laatikko, johon sai 1-2 lasta istumaan. Ne oli näppärän näköisiä, etenkin, jos pyörässä oli moottori. Ne kulkivat hyvinkin sujuvasti, mutta kyllä sellaisella lihasvoimapyörälläkin näytti eteenpäin pääsevän, tasaista kun oli. Hetki jo pohdittiin sellaista meillekin, kunnes todettiin, että asumme mäen päällä ja joka suunnasta on kunnon ylämäki kotiin...

Ensimmäinen vatsatauti onneksi pysyi vain tyttösellä. Poika onkin sellainen teräsmaha, että tuskin heti sairastuu. Onneksi tyttönen on jo yli kaksi vuotta, niin osasi sanoa, milloin on kiire vessaan. Nyt kaikki ovat terveitä ja tyttösellekin maistuu ruoka. Ihanaa!

Ennen reissua meillä varhaiskasvatuskeskustelu päiväkodilla. Saimme kuulla vain iloisia asioita lapsista. Tyttönen haikailee jo hieman isojen ryhmään, joten syskyllä varmasti saamme nähdä senkin siirron. Poika on kotiutunut päiväkotiin mainiosti. Molemmat ovat touhukkaita, iloisia ja nauravaisia päiväkotilapsia. Tyttönen on selkeää johtajatyyppiä ja katsoo pikkuveljen perään ehkä liiankin hanakasti. Aamut ovat iloisia, kun molemmat kirmaavat päiväkodin eteisestä omiin puuhiinsa juuri ja juuri malttaen vilkuttaa. Pojan suosiossa on tällä hetkellä maalaus ja moppaus. Samoin tyttösellä. Kotiin onkin luvassa kasapäin taidetta.

Otettiin viikonloppuna pojan sängystä vihdoin laita pois. Hulinahan siitä syntyi! Iltaisin menee reilu tunti, että rauhoittuvat ja nukahtavat. Poika on nukahtanut niille sijoilleen, kun väsymys iskee eli lastenhuoneen matolle. Lattiatyyny on sentään pehmikkeenä, mutta siitä hänet saa nostaa omaan sänkyynsä. Jospa uutuudenviehätys jossain kohtaa loppuu... Toivoa sopii.

Eilen, kun hain lapsia päiväkodista, tyttöseltä kysyttiin, että tietääkö hän, mikä on äidin nimi. Siihen hän vastasi, että isän kaveri. Kysyjä oli hieman ihmeissään, mutta tyttönen vakavalla naamalla lähti kävelemään kohti autoa. Mitäpä siihen lisäämään. 

Hellyydenosoituksia

Mielestäni on ihanaa, että päiväkodista saadaan joka päivä lappuset kotiin, jossa kerrotaan päivän kulusta. Tästä on jo tovi vierähtänyt, mutta tämä lappunen laitettiin varmaan talteen. Lappuset odottavat naulakoissa, kun lapset haetaan kotiin. Siitä voi sitten kotimatkalla arvuutella nälän ja väsymyksen tason, mikä yleensä nousee potenssiin kaksi eteisessä. Tai viimeistään käsipesun jälkeen.

Tyttösen vuoden laput laitoin kirjekuoreen talteen. Yritän muutenkin keräillä muistoja matkan varrelta lapsille talteen. Meillä on kotona kirjoja omasta lapsuudestani käytössä ja toivon, että ne siirtyvät vielä lukukuntoisina tästäkin eteenpäin.

Touhukaksikko on ollut vauhdissaan. Päivät sujuvat hyvin, molemmat ovat iloisia ja reippaita. Iloisesti touhuavat pihalla, kun haetaan päiväkodista. Tosin pikkumiehen suu mutristuu heti, kun näkee minut ja alkaa huuto, joka loppuu vasta sitten, kun ollaan varmuudella lähdössä yhtä matkaa kotiin. Siksi yritänkin livahtaa sisätiloihin hakemaan tavaroita siten, ettei poika näe, mutta toisinaan se onnistuu ja toisinaan ei.

Pimennysverhot on taas vedetty lastenhuoneen ikkunan eteen yöksi. Mutta en silti kannata tätä kellonesiirtourakkaa, joka sunnuntaina taas kohdataan. Vaikka kyse on vain tunnista, niin kyllä se vaikuttaa unirytmeihin. Pysyttäisiin vain yhdessä ajassa. Kyllä valoisuus on ihanaa. Kun aamulla lähtee seitsemän jälkeen, niin aurinko paistaa! Ja linnut laulaa. Ja kuten tyttönen aamulla huomautti, ei ole lainkaan lunta.

Viikonloppu onkin sitten meidän koko perheelle aivan uudenlainen kokemus. En paljasta, mitä on luvassa :) Siitä kerrotaan sitten, kun on toivuttu.

Kokous

Eipä se tyttösen kuume viime viikolla laskenut ja kaupanpäällisiksi tuli jälleen korvatulehdus. Muutama työasia piti hoitaa, joten poika terveenä pääsi päiväkotiin ja tyttönen lähti toimistolle. Toimisto on jo sen verran tuttu paikka, että siellä saa liikkua vapaasti. Pian käytävältä kuuluikin: Äiti, löysin kokouksen, tule tänne! Päiväunet rattaissa ja sitten taas virtaa tutkia koko toimisto.

Uhkarohkeasti lähdin lasten kanssa kolmistaan ajamaan Reposaareen viime torstaina. Matka meni yllättävän hyvin. Päiväkotipäivän uuvuttama poika nukahti autoon ja kipeä tyttö torkkui koko matkan takapenkillä. Perille päästiin siis jouhevasti ja ilman tärykalvoja uuvuttavaa huutoa. Olin asetellut matkaeväät siten, että ne on helppo ottaa ja antaa, mutta tällä kertaa niitä ei tarvittu. Paluumatka ajoitettiin päiväuniaikaan ja molemmat nukkuivat lähes kotiin saakka. Ihanaa, kun lapset viihtyvät autossa!

Vähitellen mamman ja tuffan luona tyttösen olokin parani ja lauantaina energiaa touhuamiseen löytyi jo entiseen tapaan. Tuffan tekemä herkkupannukakku ja maito maistui, kun muu ruoka tökki flunssan takia. Sauna sai molemmat aina innostumaan, olotilasta riippumatta. Hyvä jos malttoivat odottaa, että se lämpenee kunnolla. Poika puolestaan sitten sai kunnon nuhan sunnuntaina, joka maanantai aamuna vaihtui ensimmäiseen kuumeeseen.

Lapset saivat joululahjaksi ensimmäiset kylpytakit ja ne päällä hipsitään aina saunaan Reposaaressa. Saunan oven kahva käännettiin yläasentoon, jotta tyttönen ei pääse sinne yksin, mutta tällä reissulla tarkkasilmä sitten oli oppinut, miten tuollainen ovi saadaan auki. Ja sinnehän nämä kaksi olivat sitten sännänneet kahdestaan, kun oli niin kiire päästä saunaan. Onneksi valvovia silmiä löytyy ja molemmat jäivät kiltisti odottamaan suihkutilaan. Sen verran isoja jo ovat, etteivät meinaa mahtua samaan aikaan punkkaan.

Sairastupaelämä tosiaan jatkuu tälläkin viikolla. Tyttönen saatiin päiväkotikuntoon ja pojallakin oli tänään reipas ja kuumeeton päivä, joten toivon, että saamme molemmat huomenna päiväkotiin samaan aikaan ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon! Olisi ihanaa päästä töihin :). Huomenna se sitten nähdään ja toivotaan, että lapset pysyvät terveinä ja meidän vanhempien flunssat eivät pahene. Ensi keväästä toivon todella vähätautisempaa.

Kokeileva keittiö teki tänään suolaisen ja makean liiton innoittamana maapähkinähilloherkun. Siitä tuli jopa hieman liian makea makuuni, mutta jospa se viilennyttyä jo maistuu. Joululahjaksi saamani leipävuoka on ollut muutaman kerran jo käytössä ja täytyy sanoa, että tämä on aika näppärä! Leivästä tulee suht pieni ja sen saa tällä porukalla syötyä yhdessä illassa tuoreena. Kaikki ainekset vain vuokaan, sekoitus, kohotus ja uuniin. Helppoa! Ja herkullista :)

Arkielämää

Niinhän se menee, että lapset sairastaa. Pojalle iski silmätulehdus, jota parannellaan nyt viidettä päivää. Tyttöselle nousi yöllä kuume, joka sitten onneksi laski pian pois, mutta varoiksi ollaan nyt kotona. Laskin aamulla, että kahden kuukauden aikana olen ollut lasten sairastelujen vuoksi poissa töistä 11 päivää. Toivottavasti huomenna jo pääsisi, kun stressi nousee tekemättömistä töistä ja se, mitä kotona pystyy päiväsaikaan tekemään, on hyvin vähäistä. Puhelimen soidessa yksi tai kaksi tulee viereen jutustelemaan tai kärttämään pääsyä syliin. Vastaajassa onkin siksi kahdelta edelliseltä työpäivältä 15 viestiä :). Onneksi meillä on kuitenkin helppoja, perussairauksia, joita hoidellaan. Ja heti kun olo helpottaa, niin touhun taso nousee. Nytkin nuo leikkivät autoilla ja nukeilla sulassa sovussa olohuoneen matolla.

Mikäköhän siinä on, kun lasten pitää kiivetä joka paikkaan, mihin vain on mahdollista päästä. Pojan suurta hupia ja ajanviihdykettä on kiivetä sohvalle ja juosta sitä päästä päähän. Pyynnöt, käskyt ja tiuskaisut istumisesta kaikuvat kuuroille korville. Vasta siinä vaiheessa, kun olet tulossa nostamaan touhua pois sohvalta, istahdetaan vauhdilla pyllylleen ja nauretaan. Ja sitten taas uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Sitten kun tarvitaan hengähdystauko, napataan sohvatyyny lattialle ja käydään sen päälle pötköttämään.

Tänään sovitut treffit kaverin ja hänen vauvansa kanssa vaihtuivat reippaaseen rataskävelyyn. Olin ajatellut, että rattaissa olisi vain yksi lapsi, mutta nyt kärrykävelystä tuleekin kunnon urheilusuoritus. Eipä tuo haittaa, tässä on viimeisen neljän päivän aikana kulunut suklaata ihan sopiva määrä...

Nyt sängystä kuuluu "Äiti, tule mun viereen pötköttämään", joten siirrynkin sinne. Taidan taas olla viimeinen yöpaidassa liikkuja :).

Neljä seinää, äiti ja tytär

Tämä viikko meni kotioloissa, kun tyttöselle tuli pitkästä aikaa korvatulehdus. Viikonloppuna jo näytti siltä, että päiväkotiviikko tulisi, mutta sunnuntaina sitten ilmestyi tuo ikävä korvatulehdus, jonka lääkäri maanantaina todensi ja määräsi lääkkeet. Poika pääsi isän kyydillä aamuisin päiväkotiin ja me tyttösen kanssa iltapäivällä haettiin. Lääkkeet tehosivat jo seuraavana päivänä sen verran hyvin, että energiaa riitti, mutta korvat vuotivat, joten kotona oltiin. Ja vielä keskiviikkonakin ja torstaina varmuuden vuoksi.

Oli pitkiä päiviä, joiden aikana syntyi tilataideteoksia, piirustuksia, leikkejä ja lauluja. Pyykkihuolto pelasi, kun kerrankin oli aikaa, torstaina käytiin jo ravintolassa syömässä, jottei seinät kaadu päälle. Tiistaina piipahdettiin toimistolla, joten keskiviikosta tuli se viikon raskain päivä, kun oltiin vain kotona. Siinä ei Viirut ja Pesoset paljon enää auttaneet, kun ne oli katsottu jo sen seitsemän kertaa, Manu Mainio (tai Meno Mainio, kuten tyttönen sanoo) ja muut lastenohjelmat sentään kelpasivat, ja ah uusi pelastus Youtube otettiin käyttöön. Ipadi syliin ja sohvalle, niin johan viihtyi hetken ja kaksi. Mutta kyllä oli kaikille ihanaa, kun perjantai koitti ja päästiin arkeen kiinni. Niin iloiset lapset jäivät päiväkotiin, että pojan lappuunkin oli erikseen kirjoitettu, että nauroi koko päivän :)

Harmitti paljon, kun ei viime viikonloppuna päästykään nauttimaan uudesta lumesta, mutta onneksi sitä näyttää riittävän tällekin viikonlopulle. Huomenna lauantaina on suunnitelmissa lähteä kaupunkiin hakemaan ensimmäiset keväiset vaali-ilmapallot, iltapäivällä on Himpulapallero mehudisco-jumppa ja vielä jos lapsissa virtaa riittää, illalla uimaan. Enpä muista, olenko jo kirjoittanut, että lapset nukkuvat nyt samassa huoneessa. Ja yllättävän hyvin se on sujunut. Poika nukahtaa sänkyynsä heti, tyttönen sieltä muutaman kerran hipsii vielä kurkkimaan ovenraosta, mutta nukahtaa myös aika nopeasti. Ja toisinaan ei. Ihanaa, kun voi iltaisin lukea sängyssä eikä ketään häiritse. Vielä kun saa makuuhuoneen takaseinään jonkun kivan tapetin, niin alkaa sekin huone tuntumaan enemmän aikuisten tukikohdalta.

Meidän pikkuisäntä kokeilee aina välillä isin kenkiä eteisessä. Sen verran isoja vielä ovat, että ei pääse niillä liikkumaan eteenpäin, mutta kiva niissä on seisoa. Ja kyllä se on iso poika, kun niin hienosti syö itse lusikalla ruokaa! Ja juo pienestä lasista itse. Ah, vihdoin ollaan tässä vaiheessa, mistä viime vuonna niin monta kertaa haaveilin. Silloin se oli kaukainen haave, mutta nyt se on totta. Jokainen päivä vie eteenpäin ja lapset kasvaa. Untakin saa öisin jo hyvin ja päivät eivät ole enää pelkkää sumua univelkojen takia. Ihanaa! Kyllä kannatti odottaa ja luottaa siihen, että tämäkin päivä vielä koittaa. Jes.

Synttärikakusta en laittanutkaan tänne aikaisemmin kuvaa, joten tässä sekin. Pojan joululahjaksi saama koulubussi toimi innoittajana. Tyttönen ehdotti kyllä sinistä autoa, mutta keltainen siitä tuli. Ensimmäiseksi synttärisankari salamanäppi nappasi autosta renkaat parempiin suihin. Hyvin maistui ja tulipahan tehtyä ensimmäinen tällainen ns. fantasiakakku. Katsotaan mitä toiveita loppuvuonna esitetään...

Ja synttäreistä puheenollen, tyttösen kummitädillä on huomenna synttärit ja käytiin ostamassa kortti, jossa oli laivan kuvia. En sitä sen enemää kaupassa miettinyt, mutta tänään kun ehdotin laulutervehdyksen taltioimista kännykkään ja sen lähettämistä tädille, niin "paljon onnea vaan" voi kuulemma laulaa ainoastaan laivassa. Paljon sitä on nyt tämän vuoden aikana kotona harjoiteltu (ja päiväkodissakin oli tammikuussa aika monet synttärit), mutta vain laivalla sitten tästä lähtien onnittelulaulu-esitykset. Mummin synttäriristeily on siis vielä hyvässä muistissa :).

Ei mitään hätää

Ei mitään hätää, kuuluu tyttösen suusta heti, kun pikkuveljeä harmittaa. Tänään hieman harmitti, kun neuvolassa saatiin kolme rokotusta. Ja pyydetiin reseptit parille ylimääräisellekin rokotteelle. Meillä, vaikka olenkin steinerkoulun kasvatti, on lapset rokotettu rokotusohjelman mukaisesti ja sen ylikin. Mitään sivuvaikutuksia ei ole kummallekaan tullut, tyttöselle rota-rokotteesta mahakipuja, pojalle ei niitäkään. Hyvin on siis mennyt ja niin menee tästä eteenpäinkin.

Ei mitään hätää senkään puolesta, että poika on ottanut hurjan pituusharppauksen sitten viime mittauksen ja painokin lähenee isosiskon lukemia. Testasin huvikseni netissä uusia kasvukäyriä, jotka Espookin ottaa neuvoloissa käyttöön vielä tänä keväänä ja kummatkin menevät käyriensä yläpuolella. Tyttönen on pitkä, hoikka ja pitkäraajainen, poika on tukeva ja pitkä pieni isäntä. Tasaisen kasvun taktiikalla mennään. Lopetin aikoja sitten tyttösen ruokamäärien murehtimisen, hyvä niin. Kaikki syövät samaa ruokaa vaihtelevat määrät ja näillä mennään.

Poika on nyt pari viikkoa nukkunut todella hienosti yönsä ja tänään sitten päätettiin, että molemmat lapset nukkuvat ensi yöstä lähtien lastenhuoneessa. Totutteluun menee sitten niin paljon aikaa kuin menee, mutta nyt aikuiset saavat oman makuuhuoneensa takaisin ja minä itse henkilökohtaisesti nautin jo etukäteen muutaman sivun lukutuokioista ennen nukkumaanmenoa ja siitä, että voin valita työvaatteet vielä lasten nukkumaanmenon jälkeenkin valot päällä. Pieniä iloja! Tyttönen on jo pitkään puhunut, että haluaa pikkuveljen nukkumaan samaan huoneeseen. Tänään se sitten tapahtuu :).

Ei mitään hätää kuuluu tänään vielä ainakin kerran, kun otetaan pojan kanssa perinteinen hampaidenpesuhuutokonsertti...

Juhlaviikko

Viime viikolla suuntasimme viettämään mummin syntymäpäivää Tukholmaan. Laivalla Turusta ja sitten pari päivää Tukholmassa ja laivalla takaisin. Tällainen kööri kun lähtee liikkeelle, niin yhden aikuisen piti matkustaa junalla ja otin itselleni mieluusti sen paikan ja nautin kaksi tuntia kirjan kanssa. Laivamatkustelu oli lapsille tuttua ja lahden toiselle puolelle päästiin sujuvasti. Hotellissa nautittiin runsas ja herkullinen aamiainen ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Koska flunssa vaivasi vielä tyttöstä ja siirtyi sitten retkellä vielä seuraavallekin, niin ohjelma oli hidastempoista ja rauhallista. Laivalla mummille olikin yllätys ja mukana olivatkin lapset ja lapsenlapset. Yllätys saatiin pidettyä yllätyksenä loppuun saakka, vaikka monesti meinasi lipsahtaa... Kotimatka sujui leikkihuoneessa, jossa molemmille lapsille löytyi mukavaa puuhaa serkkujen kanssa: pallo pojalle ja pallomeri tytölle.

Viikon toiset juhlat olivat pikkuisen poikamme 1v-synttärit! Nyt meillä on kotona 2v ja 1v :). On se aikamoista! Vuosi sitten kotiin kannettiin pikkuinen nyytti, tänään se pieni nyytti käveli itse hissiltä kotiin. Kyllä vuodessa taas tapahtui paljon! Huomenna syödään kakkua ja siitä onkin sellainen visio, että katsotaan miten sen kanssa käy :).

Ensimmäinen kokonainen työviikko ja päiväkotiviikko on takana. Etukäteisvalmisteluilla viikko sujui hyvin ja valoi uskoa, että tästä kyllä selvitään. Eniten etukäteisvalmisteluita vaatii päivällinen, joka pitää kotiin pääsyn jälkeen saada lapsille pöytään suht nopeasti. Jääkaapin oveen on ilmestynytkin lappunen, johon kirjoitan viikon ruoat ja ne valmistan hyvin pitkälti etukäteen valmiiksi. Toinen arkiviikon pelastaja on eteisen oveen liimattu viikkosuunnitelma, johon jokaiselle on oma rivi, mihin merkataan muistettavat asiat ja ylimmälle riville kumpi vie ja hakee lapset päiväkodista. Se on osoittautunut toimivaksi tavaksi merkata asiat ylös.

Viikko oli kaikin puolisin monipuolinen ja jos ne tällaisina pysyy, niin tylsää ei tule olemaan. Torstainan lumouduin töissä tilastoista ja istuin työtuolilla vielä, kun olisi pitänyt istua jo junassa. Siitä sitten nopeasti singahdin liikkeelle ja juoksin junalle. On mahdollista ehtiä työtuolilta junalle vartissa, se tuli testattua. Junassa sitten huomasin, että laukku oli auki ja avaimet tippuneet spurtin aikana. Nopeasti ulos junasta ja avainten etsintään. Epätoivo meinasi iskeä, kun ei niitä mistään löytynyt ja ehdin jo miettiä, että miten päästään kotiin ja miten saan uudet avaimet töihin ja kotiin. Kävelin vielä rautatieaseman R-kioskille kysymään mihin löytötavarat toimitetaan ja samaan aikaan kaksi tyttöä tuo toiselle myyjälle löytämiään avaimia. Halasin tyttöjä riemusta ja kiiruhdin seuraavaan junaan. Seuraavana päivänä etsin omia hanskojani taloyhtiön roska-astiasta, mutta ne löytyivät sitten kuitenkin eteisen hattuhyllyltä... Ei siis tule olemaan tylsää :).

Kauan odotettu talvi

Vihdoin sitä tuli, lunta! Tarkkaan lauantaina seurattiin ikkunasta, kun ensimmäiset lumihiutaleet tippuivat maahan, että tuleeko sitä nyt tarpeeksi. Ja kyllähän sitä sen verran tuli, että päästiin testaamaan suksiparia! Hauskaa oli ja hiihto sujui kuin vanhalta tekijältä. Ihan ihmeteltiin, että miten tyttönen lähti heti etenemään, kun sai sukset jalkaansa. Toivottavasti lunta tulisi vähän lisää, jotta päästäisiin kunnolla myös pulkkamäkeen.

Poika ei vielä ihan ymmärtänyt talvea, vaan oli ihmeissään pakkasesta ja hieman nyrpeä ilme naamallaan. Vähitellen sitä totuttiin, vaikka vaikea on liikkua, kun on niin paljon vaatetta päällä ja mistään ei saa kunnolla kiinni rukkaset kädessä. Ja lisää ihmettelyä, kun hiekkalaatikolta löytyneet hiekkakakut eivät menneetkään rikki vaikka niitä kuinka taputti kädellään.

Pakkasten myötä päiväkodissa lähti pyörimään kuume ja meillekin se rantautui kesken maanantaipäivän. Tyttönen sai pienen kuumeen, mutta enemmän haittaa äänen katoaminen. Loppuviikko ollaankin kotosalla, jotta päästään käheydestä eroon. Menoa ja meininkiä pikku taudit eivät haittaa.

Pikkumiestä ei enää huijata syömään vauvojen ruokaa vaan omalle lautaselle pitää saada samaa ruokaa kuin muutkin. Nähtävissä on aivan selvää annoskateutta, jos ei samaa ruokaa saa. Puuro vielä menee, mutta sen jälkeen piti päästä maistamaan myös äidin aamupalaa. Kyllähän se helpottaa, kun voi tehdä kaikille samaa ruokaa. Ja itse kun saa syödä, niin hauskaahan se on. Paitsi ehkä jälkien siivoojan mielestä, mutta tyttönen on innokas auttaja. Ja neuvoja. Tyttönen on nyt oppinut viemään omat astiat astianpesukoneeseen ja sen tyhjentämiseen löytyisi jopa kuusi kättä, jos vain antaisi. Hyvä niin, koska astianpesukoneen tyhjentäminen on yksi tylsimmistä kotitöistä mitä on. Monet kerrat on tyttösen kanssa tehty ruokaa, leivottu ja hääräilty keittiössä. Kohta otetaan toinen tuoli pöytätason viereen ja hääräillään kolmistaan. Eiköhän niistä ihan hyviä tuotoksia tule, vaikka kokkeja onkin monta :).

Arkinen aherrus

Tiistaina palattiin takaisin arkisiin askareihin. Vanhemmat töihin ja lapset päiväkotiin. Ensimmäinen päivä sujuikin mallikkaasti, poika vähän tapansa mukaisesti tirautti krokotiilinkyyneleet päiväkodin eteisessä, mutta päätti sitten näyttää kaikille, miten kävellään. Tyttönen tuskin malttoi laittaa sisäkenkiä edes jalkaansa, vaan oli jo menossa. Poika varmuuden vuoksi nukkui ensimmäisenä päivänä 4 tuntia ja 45 minuuttia päiväunia, mutta uni maistui, onneksi, illalla nopeasti. Nyt kuitenkin sovittiin, että poika herätetään viimeistään kahdelta ja tyttönenkin nukkuu vain tunnin unia. Ruoka maistuu molemmille, kiitos päiväkodin oman keittäjän! Kyllä on jälleen hyvä mieli tuosta meidän päiväkodista!

Jouluretken jälkeen lopetimme pojan yölliset palvelut ja sänkyyn jäi vesipullo, jos sitä tarvitaan. Ensimmäinen viikko meni yllättävän hyvin, sitten loppiaisen aikoihin tuli parit totaaliset yöraivarit, mutta sitten viime yönä poika nukkui koko yön! Aamulla, vaikka itse tietenkin koko ajan odotin yöllistä laulantaa, olin virkeämpi kuin aikoihin. Ihanaa! Meidän pojasta on tulossa iso. Ja ei ole pitkä aika, kun kotona mietittiin, että ei tuota ole kyllä vauvana enää pitkään aikaan edes pidetty. Jämy jätkä :). Josta myös löytyi tempperamenttinen puoli joululomalla.

Tyttönen vaihtoi uuden vuoden aattona isojen tyttöjen sänkyyn, vaikka oli alkuun asian suhteen aika epäileväinen. Mutta kun isi sitten ehdotti, että haetaan sänky varastosta, niin mieli muuttui heti. Ja eihän sitä sitten enää meinannut saada sieltä pois. Ja vaikka tilaa onkin nyt enenmmän, niin poikittain siellä nukutaan mahdollisimman kiinni sängyn päädyssä. Tyttösen vanha sänky jätettiin odottamaan pikkuveljen muuttoa samaan huoneeseen ja viime yön jälkeen se on taas askeleen lähempänä! Vanhemmat saa makuuhuoneensa sitten jälleen takaisin itselleen!

Nyt näistä kahdesta on toisilleen kyllä paljon seuraa. Eilen oli hauska huomata, että kun tyttönen lähti jotain touhuamaan olohuoneen ulkopuolelle, poika seurasi naama virneessä perässä. Vaikka molemmilla on omiakin juttuja, niin paljon tulee luonnostaankin yhdessä touhuamista. Ihana niitä on seurata, vaikka välillä meinaakin desibelit nousta ja päänhalkaisu olla lähellä, kun toinen kiipeä salaman nopeudella jollekin tasolle.

Mutta kyllä isosisko kuitenkin huolehtii, iltamaidostakin.