Joulumuistoja

Aatonaattona pakattiin autollinen tavaraa ja lähdettiin kohti Reposaarta. Tyttönen nukahti 10 minuutin matkanteon jälkeen ja hänet heräteltiin melkein perillä katsomaan tuulimyllyjä, joiden sijainti tiedetään yhtä tarkasti kuin Porin lentokentän. Poika naureskeli, nukkui ja touhusi hyväntuulisesti perille saakka. Mamman ja tuffan luona odotti vielä tyttösen kummitäti, joten touhu oli taattua heti alusta lähtien.

Tyttönen oli lähettänyt Joulupukille tekstiviestin ennen lähtöä, että tietää tulla Reposaareen, kun ei kerran kotona olla. Joulupukki oltiin nähty Helsingin joulukadun avajaisissa sekä Sellossa, joten aivan tuntematon ei tuo hahmo ollut. Saatiinhan häneltä vastaus kirjeeseenkin, joka Korvatunturille lähetettiin. Kuitenkin pientä jännitystä oli selkeästi ilmassa.

Aaton saunan jälkeen laitettiin juhlavaatteet päälle ja yritettiin saada pikkuihmiset samaan valokuvaan tonttulakit päässä.

Ehkä tässä poika kertoo isältä kuulemiaan kalatarinoita. Tai sitten puhutaan kuinka kilttejä ollaan oltu. Kuitenkin naurunremakka oli kertomuksen jälkeen iso ja jotain lähdettiin tohinalla yhdessä tarkistamaan.

Poika oppi kuin oppikin jouluaatoksi kävelemään. Zombikävelyksi sitä kutsuttiin alkuun, kun kädet sojottivat eteenpäin ja välillä tuntui, että pää veti jalkoja ja vauhti kiihtyi, kun tuoli tai pöytä lähestyi. Koko ajan vähemmän ja vähemmän pitää matkan varrella ottaa tukea jostain ja nyt poika jo kävelee pitkin poikin asuntoa. Kun tyttönen otti pikkuveljeään kädestä kiinni antaen tukea matkalla keittiöstä olohuoneeseen, niin mieleen tuli vanha pariskunta, jossa toisella on jo heikot jalat. Tai sitten juhlista palaava pariskunta, jolla toisella on jostain muusta syystä hutera kävely. Mutta oli ne vaan niin söpöjä, kun yhdessä lähtivät tallustamaan naamat isossa hymyssä. On se vaan niin ihanaa, että nämä kaksi tulevat niin loistavasti toimeen keskenään! Ja nyt kun poika seisoo koko pituudessaan, niin eihän näillä sitten enää kovin paljon ole pituuseroakaan. Saas nähdä miten tämä vielä kehittyy.

Jouluaaton ruokailun päätteeksi huomattiin, että maito olikin päässyt loppumaan ja isä lupasi sitä lähteä vielä kaupasta ostamaan. Siinä sitten jo siivoiltiin lautasia pöydästä kun yhtäkkiä ikkunan takaa kurkistikin Joulupukki! Tyttönen riemastui ja melkein samalla sekunnilla tuli säikähdys. Kummitädin sylistä ei millään lähdetty tutustumaan Joulupukkiin tarkemmin ja kuulemma ote ei ole koskaan ollut niin tiukka ja määrätietoinen kuin silloin. Poika otti yllättävänkin rauhallisesti. Tyttösen mieli alkoi rauhoittua, kun Joulupukki antoi lahjan ja päästiin laulamaan Tonttupolkka. Sittenkin oltiin oltu kiltisti ja saatiin lahja. Pian Joulupukin pitikin jo lähteä jatkamaan matkaansa ja tyttönenkin suostui jälleen laskeutumaan sylistä lattialle. Ja kyllä ilme oli hämmästynyt, kun oven takaa päästiin katsomaan Joulupukin tuomat lahjat. Niin touhukasta Joulupukin apulaista ei ole pitkään aikaan varmasti nähtykään ja lahjat jaettiin kunkin omaan pinoon määrätietoisen tehokkaasti. Poikaa ei vielä lahjat kiinnostaneet, tyttöstä kyllä ja oli sitä touhua ja tohinaa ilo katsella. Ja vielä vaikka väsymys alkoi painaa silmää, olisi kaikilla lahjoilla pitänyt päästä heti leikkimään ja niitä kokoamaan. Unten maille molemmat nukahtivat nopeasti. Seuraavana päivänä jo hieman juteltiinkin Joulupukista ja sen vierailusta ja touhua ja tohinaa olisi varmasti ollut vaikka muille jakaa. Heti aamusta piti saada junarata koottua ja meidän muiden syödessä aamupalaa, tyttönen kokosi ja rupatteli junaradan ääressä. Poikakin osallistui omalla reippaalla tavallaan junaradan kokoamiseen pistämällä mutkat uusiksi.

Kyllä joulu oli mukava, hyvin syötiin, rupateltiin, leikittiin ja touhuttiin. Ja kun kotiin oli sitten aika lähteä, olo oli jälleen haikea. Tyttönen puhuu monta päivää vierailusta mamman ja tuffan luona, ja miten mummi ja setäkin oli käymässä, missä kukin nukkui ja istui ja minne sitten jokainen lähti autolla, kotiin Jyväskylään ja Pihtiputaalle. Ja välillä kun istutaan autossa matkalla kaupasta kotiin tai muualta, niin takapenkiltä kuuluu, nyt mennään mamman ja tuffan luokse. Ja kun ensi viikolla pitää joulukuusi laittaa pois ja koristeet kerätä laatikkoon, niin kyllä tätä joulua muistelee touhukkaana ja rauhallisena, vaikka sitä se ei varmasti ulkopuolisten silmissä ollutkaan :). Ja tänään kun tuota pojan kävelyä katsoi, niin kyllä tämä vuosi tuntuu olevan pitkä ja lyhyt samalla kertaa.