Lancome waterproof ja Didriksonin pitkä kuoritakki päälle, lapset sadesuojien alle turvaan ja rattaat kohti neuvolaa. Sitä ennen käytiin kotona reilun mittainen pukeutumisrumba. Oikeastaan toivoisin, että tulisi se rehellinen -5 -astetta, että voisi vain laittaa talvihaalarit lapsille päälle ja unohtaa kuorivaatteet ja niiden alle puettavat välivaatteet. Mutta ehdimme hyvin perille vesisateesta huolimatta. Poika iloitsi neuvolasta löytyneestä kärrystä, jonka avulla pääsi kävelemään pitkin käytävää. Tyttönen puolestaan iloitsi nukesta ja rattaista. Menoa ja vipinää riitti koko ajalle neuvolatädin luona. Ja siitä se riemu nousi seuraavalle tasolle, kun tyttönen huomasi pistorasian. Jostain syystä se sana aiheuttaa kikatuskohtauksen ja kun se kerran on niin hauskaa, niin pitäähän pojankin päästä katsomaan...
Kummatkin kasvavat hienosti. Tyttönen on ikäisekseen pitkä ja menee oman kasvukäyränsä yläpuolella. Mikä ilahdutti suuresti oli se, että paino on palannut takaisin käyrälleen. Vaikka ei kai niitä kuuluisi sillä tavalla vahdata, mutta paino on aina vähän huolestuttanut työttösen kohdalla. Poika kasvaa omia käyriään pitkin ja nyt sitten oli ensimmäinen mitta, jossa poika ohitti isosiskonsa, nimittäin päänympärys :). Meidän pallopäät. Rokotukset hieman harmittivat, mutta enemmän taisi tyttöä harmittaa, kun hienot eläinlaastarit sitten nappastiin kotona irti.
Tähän viikkoon on mahtunut iloa, surua, naurua, itkua, uusia asioita ja kokemuksia, tunneskaaloja laidasta laitaan. Huomenna sunnuntaina mennään lasten kanssa katsomaan joulukadun avajaisia Helsinkiin. Joulupukin näkeminen on lapsille ensimmäinen kerta (tai ainakin tyttöselle ensimmäinen kerta niin, että siitä voidaan puhua jälkikäteen). Toivottavasti ilmat suosivat ja sadesuojat voidaan jättää kotiin. Ja että nähdään se joulupukki, jouluvalot ja jouluikkunat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti