Potale ja einu

Nuo ovat meillä tällä hetkellä ehkä käytetyimmät sanat tyttösen suusta. Potalla käydään monta, monta kertaa päivässä ja keinussakin käydään ainakin kerta. Muita tärkeitä sanoja ovat maito, äitiisivauva sen kaikissa eri variaatioissa, vaippa, paita, housut, enkä (k-kirjain on vaikea) ja haalari. Paljon on sanoja tullut lisää parissa viikossa, kuten bussilla, sängyssä, juoksee... Vielä ei kaikkea ymmärretä, mutta jos arvailu osuu oikeaan, tyttönen nyökyttää päätään ja sanoo joo :).

Pottatarroja on kertynyt jo muutama. Vaatteet pysyvät vähän paremmin päällä, mutta kun potale pitää mennä, niin vaatteet vähenee jo olohuoneessa. Vahingot ovat vielä tapahtuneet kylppärin puolella... Kesää odotellessa... Tarrojen sijainti tiedetään tarkasti ja niitä ihan selkeästi pyritään saamaan lisää. Hyvä niin, kannustin siis toimii. Mutta kun pitäisi pukea vaippa ja housut uudelleen päälle, niin alkaakin toisenlainen maanittelu.

Taloyhtiön pihasta löytyy yksi pienille lapsille sopiva keinu ja siellä käydään ainakin kerran päivässä. Ulos kun lähdetään, pitää päälle saada "fiisi" eli fleece. Niitä on kaksi, toinen on turkoosi ja se on Se Fiisi, harmaa ja paksumpi ja paremmin tuulta ja vettä pitävä ei ole mitään siihen verrattuna. Oltiin ajateltu, että turkoosi on parempi takki ja harmaa pihatakki, mutta auta armias, kun yrittää pukea harmaata päälle, niin johan alkaa huuto. Fiisi sen pitää olla! Talvihaalari on sentään jo unohdettu ja keväthaalari voidaan pukea tarhaan päälle. Talvikengät on vielä eteisessä, kun ne opittiin juuri pukemaan päälle, niin ei niitä saanut laittaa pois. Tarralenkkarit on vielä vähän hankalat, mutta eiköhän nekin kohta jo laiteta itse jalkaan. Piti käydä ostamassa lisää hanskoja, kun päiväkodin pihasta on vihdoin lumat sulaneet ja hiekkaleikit alkaneet, niin jo ekana päivänä hanskat oli vuorattu hiekalla. Jotta ei ihan joka päiväkotipäivän jälkeen tarvisi pyörittää pyykkikonetta, niin käytiin ostamassa uudet ulkohanskat, kurahanskat ja tumput. Jospa niillä sitten pärjättäisiin.

Olen yrittänyt silloin tällöin ehdottaa, että hiukset voisi laittaa pampulalle mutta ei, ei missään nimessä hiuksiin saa koskea. Ne saa harjata, mutta ei mitään muuta. Niistä saisi jo ihan kunnon ponnarin, mutta se pysyy paikoillaan 5 sekuntia. 

Näistä pitäisi syntyä keväiset pipot lapsille. Värit eivät pääse nyt ihan oikeuksiinsa, kun piemydessä piti ottaa salamavalolla kuva. Tyttöselle vasemmanpuolisista langoista ja pojalle oikean laidan langoista. Valmista pitäisi tulla viikonloppuna. Värit on tädin valitsemia, joten mennään aidoissa kevätväreissä. Ostin tupsujen tekoa varten apuvälineet, tupsukehikot, kun omat kartonkikiekot hajosivat ja olivat aina väärää kokoa. Joska näillä sitten onnistuisi. Valmiista versioista tulee sitten kuvat.

Niin, ja tämä meillä on nyt käytössä. Hyvä Ässät!

Pottatreenit

Pottatreenit on nyt ihan virallisestikin kovassa vauhdissa. Päiväkoti on auttanut selvästi asiassa, kun oli vaihe, kun potta kierrettiin kaukaa eikä siihen ainakaan koskettu. Nyt pottaa kokeillaan jo useamman kerran päivässä ja silloin tällöin sinne jotain ilmaantuukin. Uutena kannustimena pottaan saa yhden tartan, kun tehtävä on onnistunut. Toistaiseksi pottaa komistaa yksi autotarra.

Tänään päästiin uudelle tasolle. Hampaat oli pesty, yöpuku päällä ja tyttönen meni huoneeseensa nukkumaan. Jonkin ajan kulttua isä meni katsomaan, että mitäs huoneessa oikein tapahtuu. Tyttönen oli riisutunut kokonaan ja kanniskeli yöpukua, sukkia ja vaippaa sylissään ja kertoi, miten pisu oli tullut lattialle. No ei sinä voinut kuin hymyillä, kun toinen kertoo ja osoittaa, mitä oli tapahtunut. Tyttö-suomi-tyttö - sanakirja ei ollut sisältänyt ohjeita tällaisen tilanteen hoitoon ja seinän läpi emme olleet kuulleet niitä ratkaisevia sanoja, joiden johdosta olisimme menneet hetken aikaisemmin katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Tyttönen kun joskus hetken leikkii huoneessaan ja kiipeää sitten takaisin sänkyyn ja nukahtaa. Kaikki taisivat oppia jotain uutta illalla.

Ja poitsu kasvaa. Neuvolassa meni tänään seitsemän kiloa rikki ja kolme rokotustakin saatiin hirveän huudon saattelemana. Väsymyshän siitä tuli ja yöunille mentiin todella helposti.

Huomenna on jälleen päiväkotipäivä. Toivottavasti tyttösellä pysyy vaatteet päällä :).

Päiväkoti

Kuulun siihen lehdissä ja keskustelupalstoilla parjattuun äitien joukkoon, joka laittaa isomman lapsensa päiväkotiin ja viettää aikaa kotona vauvan kanssa. Lisään heti perään, että niinä kolmena päivänä, kun tyttönen on päiväkodissa teen kotoa käsin töitä ja vietän aikaa kahdestaan vauvan kanssa. Meille tärkeää oli, että tyttö oppii olemaan myös muiden lasten kanssa ja että saan viettää aikaa kahdestaan vauvan kanssa. Lasten ikäero on niin pieni, vuosi ja kolme kuukautta, että ajan ja huomion jakaminen kahdelle lapselle koko päiväksi on haasteellista. Kummatkin tarvitsevat huomiota, ruokaa ja vaipanvaihtoa aika usein samaan aikaan ja tasapainoilu ja tarpeiden tyydyttäminen suht nopeasti on aikamoista pallottelua. Päiväkoti oli siis meille se ratkaisu, jota mietimme ja harkitsimme ja totesimme sen sopivaksi tähän tilanteeseen. Ja en olisi uskonut, että puolessatoista kuukaudessa kehitystä ja uusien asioiden oppimista on tapahtunut niin paljon!

Jo ennen vauvan syntymää pohdimme, josko tyttö laitettaisiin muutamaksi päiväksi viikossa päiväkotiin. Ja sitten kun hyvä päiväkoti löytyi, jäimme jonottamaan paikkaa. Nyt on kulunut reilu kuukausi siitä, kun ensimmäisen kerran kävimme montessoripäiväkoti Mammolinassa tutustumassa. Parina ensimmäisenä päivänä olin tytön mukana päiväkodissa. Istuin seinän vieressä ja yritin olla huomaamaton. Se onnistui siinä mielessä ihan hyvin, että tyttönen ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, mutta muut lapset toivat leluja katsottavaksi ja kirjoja luettavaksi. Aika pian tyttönen sai olla aamupäivän päiväkodissa yksin ja sitten vähitellen myös päiväunet. Vieminen on vielä vähän hankalaa, mutta itku vähenee jo siinä kohtaa, kun olen laittanut kengät jalkaan ja availen ulko-ovea. Ulkona olemisesta tyttönen tykkää ja vielä kun oli kunnolla lunta, niin päiväkodin isojen ryhmän tytöt vetivät pienempiä pulkassa.

Päivä alkaa aamupalalla, jonka jälkeen lapset tekevät töitä. Montessoripäiväkodissa leikkimistä ja oppimista kutsutaan työksi. Sen sanan tyttönen osasi jo entuudestaan. Isi käy töissä ja puhelimeen kun tyttönen rupattelee, niin hän tekee töitä. Klo 10 aikoihin lapset menevät ulos ja sen jälkeen on lounas ja puolilta päivin päiväuniaika. Kahden maissa syödään välipalaa ja mennään ulos. Pienten puolella on 13 lasta, joista noin puolet on osa-aikaisia. Isompien puolella taitaa lapsia olla vähän enenmmän, mutta kaikenkaikkiaan hyvin kompaktin kokoinen paikka ja mukavat tilat. Ja vaikka päiväkoti on Helsingin puolella, menee tästä autolla vain reilun 10 minuuttia ja bussillakin pääsee helposti. Poikakin on laitettu samaan paikkaan jo jonoon ja tarkoitus olisi, että molemmat lapset ovat päiväkodissa enemmän tai vähemmän kokoaikaisesti joulukuusta lähtien.

Vanhemmat saavat päivän päätteeksi aina lappusen mukaan, jossa kerrotaan, miten on maistunut ruoka, onko vessa-asioista mainittavaa, päiväunien pituuden ja mitä päivän aikana lapsi on päiväkodissa tehnyt. Lappusessa ei kuitenkaan lue, että eräänä päivänä tyttösemme herätti kaikki 20 minuutin päiväunien jälkeen tai että hän ei eräänä päivänä halunnut syödä mitään, vaan nukkui reilun kahden tunnin päiväunet ja söi lounaan ja välipalan samalla kertaa. Se mikä on ihanaa, päiväkodissa on oma keittäjä, joka tekee joka päivä itse lapsille ruoat. Tyttöselle ruoka maistuu vähän vaihtelevasti, mutta niinhän siinä käy kotonakin. Pienten ryhmässä opetellaan tunnistamaan aitoja hedelmiä ja vihanneksia ja yhtenä päivänä he maistelivat avocadoa. Oli ihanaa nähdä koreissa erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, joita lapset tutkailivat. Niissä ei, ihme kyllä, näkynyt hampaiden jälkiä, vaikka olisin voinut niin veikata.

Päiväkodissa löytyy kaikkea pienoiskoossa. On siivousvälineitä, pienoiskeittiö ja pienoispyykkitupa, pienten puolella on akvaario, isojen puolella uusi kotilo Helmi. Lapset kattavat posliiniastiat pöytään ja kaatavat omista pikku kannuista maitoa ja vettä laseihin ja annostelevat itse ruoan lautaselle. Aikuiset auttavat, jos apua tarvitaan. Jokaiselle on oma värikoodattu potta ja lapset käyttävät harkkahousuja vaippojen sijaan. Vaippa laitetaan päiväunille ja ulos. Pitkän tähtäimen tavoitteena on opettaa omatoimisuuteen. Ja kyllä sen huomaa. Koordinaatio on kehittynyt huimasti, ruokailu sujuu koko ajan paremmin ilman apua. Innokkaasti yrittää pukea vaatteita päällensä, etenkin kenkiä. Potalla käynti alkaa sujua itsestään (tai no, siinä on kiva istua ja sitä on kiva siirrellä pitkin kylpyhuonetta, mutta jostain sekin on aloitettava). Kaikenkaikkiaan olemme tyytyväisiä päiväkotiin ja siitä, että aloitimme sen tässä vaiheessa. Iso merkitys on rennolla ja mukavalla ilmapiirillä, kodinomaisuudella, ohjaajilla ja sillä, että lapset viihtyvät. Pojalla tulee olemaan helpompi alku, kun isosisko on samassa ryhmässä. Ja vielä kun vähän aikaa kuluu, niin rutiini tähän uuteen arkeen vahvistuu ja kohta leikitään ensimmäiset lätäkköleikit pihalla ja seuraavaksi laastaroidaan polvia. Ja ihana on huomata, että tyttönen tulee kotiin iloisena, virkeänä ja touhukkaana. Silloin on kaikki päiväkodissa hyvin.

Lentokone

Ennen lupaamaani päiväkoti-kirjoitusta pitää kertoa lentokonematkasta. Lähdimme koko porukalla lentokoneella Joensuuhun isoukin 90-vuotissynttäreille. Sen verran olimme viisaita, että veimme rattaan jo edellisenä iltana lentokentälle, joten juhla-aamuna menimme suoraan turvatarkastukseen.

Aamu alkoi jo klo 5 tyttösen herättelyllä. Ensin peiton alta kuului "auto" ja unet jatkuivat. Sitten yritin houkutella hereille juustolla, johon kuului vastaus "juuusto" ja unet jatkuivat. Vartin maltillisen herättelyn tuloksena tyttönen heräsi iloisena ja aamutoimet sujuivat helposti. Kuudelta koko porukka olikin jo autossa ja lentokentällä ehdittiin syödä vähän lisää aamupalaa. Turvatarkastuksessa meiltä jo kysyttiin, että otettaisiinko rattaat lainaan, kun tyttönen oli vilkaan utelias ja liikkui rivakasti ilman talvihaalaria. Rattaat saatiin ja kaikki löysivät tiensä lentokoneeseen.

No se lentomatka olikin sitten korvia koetteleva... Onneksi se kesti vain tunnin ja saimme kuulla vain noin kymmenen vitsiä lapsista, lentomatkasta ja kovasta äänestä.

Mummi oli meitä kentällä vastassa, rattaat tuli ehjänä perille ja isoukki oli iloinen nähdessään pikkuiset sukulaiset. Juhlat olivat mukavat ja rennot ja pikkuisemme käyttäytyivät mainiosti ja ilahduttivat vieraita.

Paluumatka koneella sujui jo huomattavasti helpommin ja pienemmällä mekkalalla. Tyttönenkin sai istua omalla penkillä nousun jälkeen, mikä helpotti viihtymistä noin 90%. Ja kyllä oltiin tyytyväisiä, että lennettiin eikä menty autolla. Uni maistuu omissa sängyissä niin paljon paremmin.